Forte Netservices valitsi Microsoft Business Solutions–Navisionin ERP-järjestelmäkseen

Julkaistu: elokuu 15, 2006

Dynamics NAV

SQL Server

“Tarvitsimme ratkaisun sopimustietokannan ja nimikkeiden hallintaan sarjanumerotasolla. Navisionin työkalut mahdollistavat läpi prosessiemme toimivan integraation ja todella joustavan raportoinnin päätöksenteon tueksi.” Olli Heinonen, Talousjohtaja, Forte Netservices

Toiminnan keskimääräinen vuotuinen kasvu on viimeisen neljän vuoden ajan ollut 41%. Palveluiden käyttäjiä on yhteensä 60 000 yli 50 maassa kaikilla mantereilla. Kasvun ja kansainvälistymisen suunnitellaan jatkuvan edelleen nopeana. Jatkuvan kasvun tukeminen edellyttää keskitettyä reaaliaikaista näkymää myyntiin, tuotantoon ja talouteen.

Forte Netservices Oy:n tavoitteena on olla Suomen ja jatkossa Pohjoismaiden johtava tuotteistettujen tietoturva- ja tietoliikennepalveluiden toimittaja.

Forte Netservices valitsi Microsoft® Business Solutions-Navision® :in ERP-järjestelmäkseen vertailtuaan viittä johtavaa järjestelmää. Microsoft Navision täytti parhaiten yrityksen toiminnalliset tarpeet: automatisoitu sopimuslaskutus, palveluiden tuoterakenteet ja sarjanumeroseuranta nimikkeille ja oli alustaltaan (Microsoft SQL) yhteensopiva yrityksen muihin järjestelmiin.

Järjestelmän jatkokehityksen kannalta tärkeiksi tekijöiksi nähtiin paitsi skaalautuvuus myös kansainvälisyys (moniyritys, -valuutta, -kielisyys ja konserniominaisuudet). Sähköisen taloushallinnon tuki (verkkolaskut, tositteiden kierrätys ja arkistointi) nähtiin myös tärkeinä tulevaisuuden kannalta.

Järjestelmän valmistajalta (Microsoft) haettiin uskottavuutta tulevaan kehitystyöhön ja tuotetukeen. Järjestelmän toimittajalta taas osaavia resursseja käyttöönottoon, tukeen ja jatkuvaan kehitykseen sekä kansainvälistä osaamista. Ja kaikki tämä haluttiin saada kokonaisedulliseen hintaan - niin, että saadaan investointi maksamaan itsensä takaisin nopeasti toiminnan parempana laatuna.

Sopimushallinto
Microsoft Navisionin huoltohallinto on työkalu, joka mahdollistaa sopimustietojen tallentamisen yhteen tietokantaan, jaksottaisen laskutuksen sekä laite- ja lisenssitietojen hallinnan.

"Seuranta ja laskutus on mahdollista tehdä pitkälti automaattisesti ja tiedot palvelutuotannossa käytettävistä laitteista- ja lisensseistä ovat helposti löydettävissä." toteaa Heinonen.

Logistisen ketjun hallinta
Järjestelmän osana toimiva sarjanumeroseuranta on edellytys palveluiden tehokkaalle tuottamiselle ja hyvälle asiakaspalvelulle. Esimerkiksi varalaitepalvelun tarjoaminen edellyttää sitä.

Reaaliaikainen ja tarkka raportointi
Microsoft® Navision® tarjoaa kattavat työkalut sekä myynnin seurantaan, ostojen suunnitteluun että palvelukohtaiseen tuottoseurantaan.

Jatkokehitys

Talousjohtaja Olli Heinosen mukaan järjestelmää on tarkoitus kehittää jatkuvasti liiketoiminnan tarpeiden mukaisesti. Seuraavana hyödyntämisalueena tutkitaan  myynnin ja asiakaspalvelun osa-alueita.


Lisätietoja
www.microsoft.fi tai www.microsoft.fi/navision

Lisätietoa EmCe Solution Partners:in palveluista
Hannu Salo 050-3137626  tai Hannu.J.Salo@EmCe.fi tai www.EmCe.fi


Forte Netservices on voimakkaasti kasvava tietoturvapalvelutoimittaja, jonka kattavat tietoturva- ja tietoliikennepalvelut mahdollistavat asiakkaiden liiketoimintajärjestelmien hyödyntämisen hallitusti ja tehokkaasti. Keskitetysti hallituilla palveluilla turvalliset ja joustavat tietoliikenneratkaisut on toteutettu kustannustehokkaasti ja nopeasti Suomessa ja ulkomailla.