 | Nyt meillä on yhteinen globaali järjestelmä, jota voimme hallita täältä kotimaasta käsin. |  | | Klaus Björk, hankintapäällikkö Sovella Oy | |
|
Jyväskylässä toimiva Sovella Oy on yksi maailman johtavista teollisuuskalusteiden valmistajista. Yrityksen päätuotteita ovat erilaiset ergonomiset ja modulaariset työpisteratkaisut, joita myydään sekä teollisuuden tarpeisiin että yksityisillekin asiakkaille. 180 henkilöä työllistävällä yrityksellä on viime aikoina mennyt hyvin ja vuosittainen kasvutavoite on 10 prosentin luokkaa.
- Tuotteidemme valtti on niiden laatu ja kestävyys ja se, että myymme yksilöllisesti räätälöityjä ratkaisuja, toteaa hankintapäällikkö Klaus Björk.
Toiminta on vahvasti kansainvälistä. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ja yli 65 prosenttia tuotannosta menee vientiin. Myyntiyhtiöitä yrityksellä on Saksassa, Ruotsissa, USA:ssa, Ranskassa, Alankomaissa sekä Kiinassa ja jälleenmyyntiä noin kolmessakymmenessä maassa. Tällä hetkellä Sovella on Pohjoismaiden markkinajohtaja. Tämän aseman säilyttämisen lisäksi yrityksen tavoitteisiin kuuluu nousta koko Euroopan johtavaksi teollisuuskalusteiden valmistajaksi. Tavoitteen toteutumisessa ja toiminnan tehostamisessa ulkoistamisella on tärkeä rooli. Siksi Sovella on viime vuosina systemaattisesti käynnistänyt useita ulkoistamiseen liittyviä projekteja. - Liiketoiminnan haasteet pakottavat yritykset nykyään siihen, että toimitusvarmuuden ja asiakaspalvelun on oltava huippukunnossa ja samaan aikaan on kehitettävä uusia tuotteita. Siksi osaavat yhteistyökumppanit ovat yhä tärkeämmässä roolissa, Björk linjaa.
Yhtenäinen järjestelmä tuo etuja
Aditron ja Sovellan yhteistyö käsittää Microsoft Dynamics AX-
toiminnanohjausjärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen tiiviissä keskinäisessä yhteistyössä.
Järjestelmän avulla vastataan yrityksen talouden, logistiikan ja tuotannon perustoiminnoista. Viime vuonna yritys halusi hyväksi havaitun integroidun järjestelmän myös kaikkien ulkomaisten tytäryhtiöidensä käyttöön ja yhtenäistää siten logistiikan ja talouden järjestelmät globaalisti.
Kansainvälisellä järjestelmällä haettiin yhtenäisyyden lisäksi tehokkuutta toimintaan ja myyntiin. Klaus Björk kertoo, että aiemmin kaikilla tytäryhtiöillä oli omat järjestelmänsä. Usean järjestelmän yhteensovittaminen toi työskentelyyn väkisinkin mukaan manuaalivaiheita ja päällekkäisyyksiä.
- Nyt meillä on yhteinen globaali järjestelmä, jota voimme hallita täältä kotimaasta käsin. Eri myyntiyhtiöiden aikaa säästyy myös siinä, kun erilliset tekniset ylläpitovastuut poistuvat.
Yhtenäinen järjestelmä tuo yritykselle paljon muitakin etuja. Klaus Björkin mukaan yrityksen toimintaan saadaan kaivattua läpinäkyvyyttä koko organisaatioon ja myynnin sekä muiden tapahtumien seuraaminen helpottuu. Yhtenäiset dokumentit välittävät myös sidosryhmille yhtenäistä kuvaa yrityksestä. Björkin mukaan tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä yrityksen lähitulevaisuuteen kuuluu myös imagollisia tavoitteita. Asiakkaille uudistus näkyy muun muassa tilausten läpimenoaikojen merkittävänä lyhenemisenä.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Klaus Björk kertoo tutustuneensa usean eri järjestelmätoimittajan tarjoamiin vaihtoehtoihin ennen toimittajan ja järjestelmän valintaa. Hän asetti järjestelmälle ja sen toimittajalle useita eri vaatimuksia. Ehdoton edellytys oli muun muassa se, että toimittajalla kokemusta kansainvälisistä roll-outeista sekä kansainvälisen toimintaympäristön että toimialan tuntemusta. Myös järjestelmän jatkokehittämismahdollisuudet ja tuotteen elinkaari olivat tärkeitä ominaisuuksia.
- Meillä on käytössämme nyt laajasti järjestelmän standardimoduuli, johon me voimme tarvittaessa kehittää uusia ratkaisuja, jotka keskittyvät esimerkiksi asiakasrajapintaan. Mahdollisesti sähköinen laskutus on seuraava hankkeemme, Björk paljastaa.
Ennen järjestelmän käyttöönottoa hankkeen ympärille perustettiin projektiryhmä, joka
määritteli, missä järjestyksessä asiat etenevät ja miten aikatauluissa ja kustannuksissa pysytään. Klaus Björk kiittelee erityisesti sitä, miten hyvällä suunnittelutyöllä saatiin näkyviä tuloksia aikaiseksi ja kaikki osapuolet sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin. Hän uskoo, että Sovellan ja Aditron hyvin sujunut yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin.
- Varmasti saamme Aditrolta asiantuntevaa apua myös jatkossa, esimerkiksi juuri järjestelmän kehittämiseen liittyvissä asioissa. Lisätietoja
Aditro
Urpo Roti
Puhelin 020 717 7282
Toivo Vanhanen
Puhelin 020 717 7356
Sovella Oy
Klaus Björk
Puhelin 014 449 411
Aditro on Pohjoismaiden johtava liiketoimintaprosesseja tukevien ratkaisujen toimittaja asiakaspalvelun, talous- ja henkilöstöhallinnon, asiakirjojen hallinnan sekä logistiikan alueilla. Aditron kokonaisvaltaiset ratkaisut perustuvat uusinta tekniikkaa hyödyntävään teknologiaan ja teollisiin menetelmiin. Tarjoamalla ulkoistus- ja konsultointipalveluita sekä ohjelmistoja Aditro voi toteuttaa ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaita keskittymään ydintoimintoihinsa, säästämään kustannuksia ja lisäämään tehokkuutta. Aditron liikevaihto on 350 miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 4 100 työntekijää seitsemässä maassa ja sillä on 18 000 sekä yksityistä että julkista sektoria edustavaa asiakasta. Lisätiedot:
www.aditro.com
Sovella Oy:llä on pitkä historia teollisuuskalusteiden suunnittelijana ja valmistajana ja yli kahden vuosikymmenen kokemus ergonomisten työpisteiden kehittämisestä. Jyväskylässä toimiva Sovella Oy on yksi maailman johtavista teollisuuskalusteiden valmistajista. Yrityksen päätuotteita ovat erilaiset ergonomiset ja modulaariset työpisteratkaisut, joita myydään sekä teollisuuden tarpeisiin että yksityisillekin asiakkaille. 180 henkilöä työllistävällä yrityksellä on viime aikoina mennyt hyvin ja vuosittainen kasvutavoite on 10 prosentin luokkaa. Suunnittelu- ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Jyväskylässä, Keski-Suomessa. Päämarkkina-alueemme sijaitsevat Skandinaviassa, Baltiassa, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa, joten olemme aidosti kansainvälinen yhtiö. Olemme ylpeitä tähänastisista saavutuksistamme, mutta katseemme on suunnattu vakaasti tulevaisuuteen. Haluamme tuoda ihmiskeskeisen suunnittelun entistäkin lähemmäksi asiakkaitamme. Lisätiedot:
www.sovella.com
|