 | Kaipasimme yhtenäistä ratkaisua laajenevan kansainvälisen toimintamme hallinnalle. |  | | Tietohallintopäällikkö Reijo Kinnunen Lumon Oy | |
|
Lumon aloitti toiminnanohjauksen kehittämisen sieltä missä tarve oli suurin: kansainvälisten tytäryhtiöiden toimintatapojen yhtenäistämisestä. Pidemmän aikavälin tavoitteena oli konsernin ja toimitusketjun toiminnan kokonaisvaltainen tehostaminen. - Kaipasimme yhtenäistä ratkaisua laajenevan kansainvälisen toimintamme hallinnalle. Aikaisemmat välineet ja menettelytavat eivät olisi venyneet toimitusketjun toimintavalmiutta ja hallittavuutta koskevien tavoitteidemme täyttämiseen, tietohallintopäällikkö Reijo Kinnunen Lumon Oy:stä kertoo.
Kansainvälinen ratkaisu ja kokenut kumppani
ERP-järjestelmäksi haettiin tuotepohjaista ratkaisua, jolla olisi vahvoja näyttöjä kansainvälisistä monikielisistä ympäristöistä. Perusteellisen vertailun jälkeen ratkaisuksi valittiin Microsoft Dynamics AX. – Dynamics AX:n vahvuuksia olivat monipuolinen valmis toiminnallisuus, skaalautuvuus, käyttöönoton nopeus ja kustannustehokkuus, turvattu tulevaisuus ja kehityksen jatkuvuus sekä ennenkaikkea ohjelmiston kansainvälisyys, Kinnunen perustelee. Kumppanikseen Lumon valitsi teollisuuden ERP-ratkaisujen kokeneen kehittäjän ja toimittajan Logican. Logica ja Dynamics AX muodostavat optimaalisen ja riskittömän yhdistelmän. – Logica nousi ykköseksi parhaalla toimialaosaamisellaan. Saimme tueksemme asiantuntijoita, joilla oli kokemusta etenkin erikoismittaisten tuotteiden tuotannonohjauksesta. Painotimme myös toimittajan kansainvälistä palvelukykyä, uskottavuutta ja luotettavuutta, Kinnunen luettelee. Yhtenäiset järjestelmät koko konsernille
Käyttöönotto aloitettiin ulkomaisista tytäryhtiöistä. Saksassa järjestelmän käyttö aloitettiin vuonna 2005. Ruotsin ja Norjan ratkaisut saatiin tuotantoon vuoden 2006 alussa. Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin taloushallintoon sekä emo- ja tytäryhtiöiden välisten raha- ja tavaravirtojen hallintaan. Jatkoprojekti käynnistyi syksyllä 2006. Tällä kertaa painopiste oli koko konsernin kattavassa täysmittaisessa toiminnanohjauksessa. Kokonaisratkaisu otettiin käyttöön toukokuussa 2007. Kokonaisuuteen sisältyviä osa-alueita ovat taloushallinto, ostot, tuotantotilaukset, materiaalihallinto, varastot, toimitukset, laskutus ja raportointi. Myynnissä jatkettiin yrityksen erityistarpeisiin räätälöidyn suunnittelujärjestelmän käyttöä. Tehokkaan järjestelmäintegraation ansiosta tilaustiedot voidaan siirtää sähköisesti toiminnanohjaukseen.
Tulevia kehityskohteita ovat muun muassa tuotannonohjaus, kumppaneille tarjottavat liittymät sekä projekti- ja asennustöiden hallinta.
– Ratkaisumalli yhdistää yleiskäyttöiset komponentit ja räätälöidyt toimialasovellukset joustavaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmä on parantanut valmiuksiamme kasvavan liiketoimintamme jatkuvaan kehittämiseen ja tehostamiseen, Kinnunen sanoo. Nopeutta ja luotettavuutta toimitusprosessiin
Yhteinen ERP-ratkaisu on tehnyt tytäryhtiöistä vertailukelpoisia ja helpottanut konsernin johtamista ja päätöksentekoa. Yhtenäiset, automatisoidut ja toisiinsa liitetyt prosessit parantavat sisäistä tuottavuutta ja kannattavuutta. Lisäarvoa tuotetaan myös asiakasrajapintaan. Asiakastyytyväisyyden kaikki komponentit korreloivat toimitusaikojen pitävyyteen. – Toimitusaikojen lyhentäminen on eräs yhtiömme keskeisimmistä tavoitteista. Ratkaisun avulla voimme pitää asiakkaille antamamme lupaukset entistä paremmin, kasvattaa kilpailukykyämme ja lisätä asiakkaidemme tyytyväisyyttä, Kinnunen korostaa. Vaativa projekti on edennyt suunnitellulla tavalla aikataulutavoitteiden ja budjetin mukaisesti. Järjestelmä on mukautunut Lumonin tarpeisiin vähin räätälöinnein. Valmiudet tulevien haasteiden kohtaamiseen ovat nyt hyvät. Yhteistyö Logican ja Lumonin välillä on sujunut hyvässä yhteishengessä.
– Olemme välttyneet ikäviltä yllätyksiltä, kiitos laadukkaan ratkaisun ja Logican asiantuntijoiden. Olen tyytyväinen saavuttamiimme tuloksiin ja odotan levollisin mielin tulevia lisähankkeitamme, Kinnunen toteaa. Lisätietoja
Logica: Heikki Hahl Lumon: Tietohallintopäällikkö Reijo Kinnunen Lumon on lasi- ja alumiinirakentamiseen erikoistunut suomalainen yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat parvekejulkisivut, parvekelasit, parvekekaiteet, lasiterassit sekä turva- ja sisustuslasit. Lumon on parvekelasituksen markkinajohtaja Euroopassa. Yrityksellä on tytäryhtiöt Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Espanjassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli noin 63 miljoonaa euroa. Yhtiöiden palveluksessa on noin 690 työntekijää. Lisätietoja www.lumon.fi.
|