 | Vistan uudet ominaisuudet tuottavat asiakkaillemme selvää lisäarvoa. Esimerkiksi uudet entistä tehokkaammat hakutoiminnot nopeuttavat tiedon löytämistä myös sähköisen työpöytämme kautta.
|  | | Tero Toropainen Neoxen Systems | |
|
Projektitoimintaa harjoittavat yritykset tuottavat toimintansa ja asiakaspalvelunsa tueksi valtavia määriä tietoa ja dokumentteja. Päivittäisen toiminnan ohjaamiseen käytetään myös monenlaisia apuvälineitä ja järjestelmiä. Tyypillisiä ohjelmistoja ovat muun muassa operatiiviset yritysjärjestelmät, toimistotyökalut ja suunnitteluvälineet sekä viestinnän, yhteistoiminnan ja dokumentinhallinnan ratkaisut.
Työn tuottavuuden kasvattamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää löytää tapoja, joilla tarpeellinen tieto ja työvälineet voitaisiin paketoida käyttäjän kannalta entistä yksinkertaisempaan ja selkeämpään muotoon ilman, että aika kuluu oikean tiedon etsimiseen ja tarpeettoman informaatiotulvan seulomiseen.
Neoxen Systems on ratkaissut ongelman Visual Modus -ohjelmistolla, roolipohjaisella sähköisellä työpöydällä, joka kerää projektitoiminnan tiedon, dokumentit, kalenterit, prosessit, työkalut ja taustajärjestelmät yhteen roolipohjaiseen käyttäjän tarpeita palvelevaan näkymään. - Lähtökohtamme on niin sanottu "single point of access". Sähköinen työpöytä toimii päivittäisten aktiviteettien solmukohtana, tarjoten käyttäjälleen yksinkertaisen ja välittömän linkin toiminnan kaikkiin osa-alueisiin, Neoxen Systemsin tuotehallintajohtaja Tero Toropainen kertoo. Matala käyttöönottokynnys Visual Modus -ohjelmiston käyttöönotto ja ylläpito hoituvat nopeasti ja edullisesti. Valmis tuote mukautuu yrityskohtaisiin tarpeisiin joustavasti ilman räätälöintiä. Ohjelmisto myös skaalautuu tehokkaasti kaiken kokoisten projektiorganisaatioiden tarpeisiin. Keskitetyt etäasennukset ja päivitykset kuormittavat asiakkaan tietohallintoa vain vähän. Käytön huolettomuus varmistetaan Select-ylläpitosopimuksen avulla, joka takaa asiakkaille 24/7-tuen. - Olennaisinta käyttöönotossa on käyttäjien tarpeiden ja työpöydän sisällön määrittely. Teknisesti työpöydän roolipohjainen mukautus on suorastaan ällistyttävän helppoa. Valmiit älykkäät liityntäteknologiat takaavat sen, että implementoinnissa ei ajauduta hankaliin integraatiohankkeisiin, Toropainen lupaa.
Osaltaan käyttöönottokynnystä madaltaa tuttuihin Microsoft-käytäntöihin perustuva käyttöliittymä. Käyttöliittymää voidaan myös kustomoida vaivatta; joustavuus tekee Visual Moduksesta soveliaan esimerkiksi OEM-käyttöön. Monikielinen ohjelmisto tukee jo nyt suomen, ruotsin, englannin ja ranskan kieliä. Seuraavana vuorossa on kiinan kieli. Lisäarvoa Windows Vista -alustalla Visual Modus on Windows-ohjelmisto, jota voidaan tarpeen mukaan käyttää myös selaimen avulla. Työpöytänäkymän voi myös upottaa esimerkiksi intranet-sivustoon tai verkkoportaaliin. Windows XP -ympäristössä jo aiemmin sertifioitu tuote on nyt testattu perusteellisesti myös Windows Vista -käyttöjärjestelmässä kolmannen osapuolen toimesta. Todisteena yhteensopivuudesta on tuotteelle myönnetty Vista-logo. - Windows Vista -yhteensopivuus varmistettiin beta-ohjelmassa, joka tarjosi paljon hyödyllistä tietoa tuotekehityksemme tueksi ja varmisti ohjelmistomme toimivuuden ja vakauden uudella alustalla. Vista-logo on tärkeä tae tuotteen laadulle ja luotettavuudelle etenkin kansainvälisillä markkinoilla, Toropainen korostaa.
Windows Vista tuottaa konkreettista hyötyä Visual Modus -ohjelmiston käyttäjille. - Vistan uudet ominaisuudet tuottavat asiakkaillemme selvää lisäarvoa. Esimerkiksi uudet entistä tehokkaammat hakutoiminnot nopeuttavat tiedon löytämistä myös sähköisen työpöytämme kautta. Käyttöjärjestelmän kokonaan uudistunut käyttöliittymä puolestaan parantaa myös Visual Modus -ohjelmiston käytettävyyttä, Toropainen havainnollistaa. Visual Modus ja 2007 Office system parhaimmillaan yhdessä Parhaimmillaan Visual Modus on yhdessä Microsoft Office system -ohjelmistojen ja SQL Server -tietokannan kanssa. Optimaalisin lopputulos saavutetaan uusimpien versioiden, eli 2007 Office systemin ja SQL Server 2005:n avulla. Keskeisessä roolissa on portaalialustana, dokumentinhallintaohjelmistona, kollaboraatioratkaisuna ja verkkojulkaisujärjestelmänä toimiva Microsoft Office Sharepoint Server 2007 (MOSS). MOSS sisältää myös oivallisia välineitä työnkulkujen ja prosessien hallintaan. - MOSS-alustaan integroituna laajennuksena Visual Modus muodostaa tehokäyttäjän tarpeet täyttävän valmiin ja nopeasti käyttöönotettavan työpöydän. Suosittelemme tätä toimivaa, tehokasta ja myös taloudellista yhdistelmää ensisijaisena ratkaisumallina kaikille asiakkaillemme. Molemmista ratkaisuista saadaan enemmän irti toisiaan täydentävänä kokonaisuutena, Toropainen toteaa.
Visual Modus laajentaa MOSS:n perusominaisuuksia etenkin projektiorganisaatioiden käyttöön soveltuvilla toiminnallisuuksilla. Esimerkiksi projektien perustaminen sekä projektidokumentaation automaattinen massamuokkaus ja yhdenmukaistus mahdollistavat sen, että jopa päiviä vievä rutiinityö voidaan toteuttaa lähes napin painalluksella. Ratkaisu säästää turhaa työtä ja kuluja virtaviivaistaessaan ja rationalisoidessaan projektitoimintaa monin tavoin.
Myös MOSS-yhteensopivuus on testattu perusteellisesti Microsoftin beta-ohjelmassa. Asiakkaat voivat hankkia uusimmat teknologiat huoletta ja keskittyä valmiiden ratkaisumallien hyödyntämiseen. Pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaiden hyväksi Neoxen Systems ja Microsoft ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo pitkään. Neoxen Systems on Microsoftin sertifioitu Gold-kumppani sekä Suomen markkinoilla harvinainen Visual Studio Industry Partner. Yhteistyö tähtää viime kädessä loppuasiakkaille annettujen lupausten toteutumiseen. - Autamme asiakkaitamme parantamaan projektitoimintansa tuottavuutta, kannattavuutta, kustannustehokkuutta ja laatua. Läheisen Microsoft-kumppanuuden kautta voimme varmistaa sen, että kykenemme tuottamaan asiakkaillemme arvoa pitkällä tähtäimellä, parhain mahdollisin välinein, luotettavana ja uskottavana toimittajana, Toropainen summaa.
Microsoft-yhteistyö on avannut ovia myös kansainvälisellä tasolla. Monivuotisten tuotekehityspanostusten ja kaksivuotisen EUREKA-hankkeen jälkeen julkaistua tuotetta viedään maailmalle kovaa vauhtia. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin on jo tehty sopimus suuren jakelijan kanssa. Toiminnan aktiivisuus ja runsas kiinnostus asiakas- ja kumppanirajapinnoissa kertovat omaa kieltään yritysten kasautuneista tarpeista sekä tuotteen innovatiivisista ja konkreettisiin ongelmiin pureutuvista oivalluksista. Uusinta Microsoft-teknologiaa Visual Modus -ohjelmiston optimaalisin käyttöympäristö: Microsoft Windows Vista 2007 Microsoft Office system, Microsoft Office Sharepoint Server 2007 Microsoft SQL Server 2005
"Neoxen Visual Modus tuo kiistattomia etuja tehokäyttäjiemme työpöydille. Ensimmäistä kertaa olemme voineet tuoda organisaatiolle työnkulun ja roolien mukaisen informaation ilman, että tietoa on jouduttu monistamaan. Visual Modus on helpottanut merkittävästi projektikonfiguraation hallintaa. Projektin dokumentit, prosessit, työkalut ja muu tärkeä tieto ovat nyt ajantasaisena käyttäjien saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Visual Moduksen ja Microsoft Office SharePoint Server 2007:n saumaton integraatio tuo tehokkaaseen Windows-käyttöliittymään MOSS:n edut, mukaan lukien työnkulkujen hallinnan ja entistä paremman hakumoottorin."
| Jari Kalpio
CTO, Miratel Oy |
LisätietojaMicrosoft Oy: ISV Developer Evangelist Juhani Vuorio, juhani.vuorio@microsoft.com , puhelin 09 525 501 Neoxen Systems: johtaja Tero Toropainen, tero.toropainen@neoxen.com, puhelin 040 503 4779
Miratel Oy on Suomen johtavia viestintä- ja henkilöturvajärjestelmien toimittajia. Yhtiön suurimman asiakasryhmän muodostavat sairaalat, terveyskeskukset, palvelutalot ja hoivakodit. Miratel toimittaa järjestelmiä myös turvapuhelinpalveluita tarjoaville kunnille ja yhteisöille sekä oppilaitoksille ja yrityksille. Lisätiedot www.miratel.fi Neoxen Systemson globaaleilla markkinoilla nopeasti kasvava ohjelmistoyritys, jonka toiminta perustuu pitkälle kehitettyihin valmiisiin tuotteisiin sekä vahvaan kokemukseen kansainvälisestä ohjelmistoliiketoiminnasta. Neoxen Systemsin edistykselliset työpöytätuotteet vapauttavat käyttäjien resursseja tuottavaan ja mielekkääseen työhön etenkin tuotekehitys- ja projektiorganisaatioissa. Yhtiön avainhenkilöillä on huippuosaamista muun muassa dokumentinhallinnan, projektitoiminnan, uusimpien teknologioiden, käytettävyyden ja tuotekehityksen alueilla. Neoxen Systems on perustettu vuonna 2002. Lisätiedot www.neoxen.com
| |