 |
Toimitusnopeus oli yksi olennaisesti valintaan vaikuttaneista tekijöistä. Yllätyin positiivisesti Microsoft Dynamics CRM:n sopivuudesta haasteelliseen aikatauluumme
|  | | Olli Väätäinen, Nurminen Cargo Vice President Nurminen Logistics | |
|
Logistiikkapalveluja tuottava Nurminen Logistics Oyj syntyi vuodenvaihteessa 122-vuotiaan perheyrityksen, John Nurminen Oy:n, kokonaisjakautumisen kautta. Samassa yhteydessä Nurminen Logistics listautui Helsingin Pörssiin ja yhtiöön syntyi kolme liiketoimintayksikköä: Nurminen Cargo, Nurminen Heavy ja Nurminen Care.
Kuluvan vuoden lopulla valmistuu Nurmisen historian suurin yksittäinen hanke: Vuosaareen syntyy suuri logistiikkakeskus, joka Nurminen Cargon Vice Presidentin, Olli Väätäisen mukaan on täyden palvelun logistiikan tavaratalon.
Microsoft oli jo ennestään tuttu järjestelmätoimittaja Nurminen Logisticsilla, sillä Microsoft teknologiaa on paljon käytössä jo entuudestaan.
- Myynnin tietoa on ollut jokaisella omissa taulukoissaan. Asiakasrekisteriä ei ole pystytty hallitsemaan yhden järjestelmän kautta, Väätäinen kuvailee.
Juuri tiedon hajanaisuuteen ja sitä kautta myynnin tehostamiseen lähdettiin hakemaan ratkaisua Aditron kautta. Vastaukseksi ongelmaan löytyi Microsoft Dynamics CRM 4.0 -asiakkuudenhallintajärjestelmä, johon voidaan koota asiakastietoa aina yhteystiedoista myynnin tapahtumiin.
Aditro vastasi haastavaan aikatauluun
Päätös yhteistyöstä Aditron kanssa syntyi nopeasti, ja vuodenvaihteessa 2008 alkoi työ yhtenäisen asiakashallintajärjestelmän rakentamiseksi. Tavoitteena oli saada järjestelmä pystyyn nopeasti. Aditron valinnassa tärkeä tekijä olikin juuri kyky vastata haasteelliseen toimitusaikatauluun: sopimus tehtiin helmikuussa ja jo huhtikuussa järjestelmä on toiminnassa, ja henkilöstöä aletaan kouluttaa sen käyttöön.
- Toimitusnopeus oli yksi olennaisesti valintaan vaikuttaneista tekijöistä. Yllätyin positiivisesti Microsoft Dynamics CRM:n sopivuudesta haasteelliseen aikatauluumme, Väätäinen kertoo.
Ratkaisun Microsoft-taustaa pidettiin tärkeänä, sillä Nurminen halusi ohjelmiston, joka on varmasti saatavilla tulevaisuudessakin. Hyvänä pidettiin lisäksi sitä, että Microsoftilla kehitys tapahtuu markkinoiden ehdoilla, ei yksittäisen yrityksen pyynnöstä.
- Microsoftin kaltaisessa suuressa yrityksessä on jatkuvuutta ja turvaa. Ohjelmiston ylläpito on varmasti myös jatkossa saatavilla, Väätäinen perustelee.
Tietojen yhtenäisyydestä tukea kasvuun
Nurminen Logisticsin strategiaa leimaa kasvuhakuisuus. Yhtiön visiona on olla kansainvälisesti paras logistiikkayhtiö valitsemillaan toimialueilla. Nurminen Logisticsin päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Itämeren alue sekä Venäjä ja muut IVY-maat.
- Tavoitteeseen pääsemiseksi täytyy pystyä hallitsemaan olemassa oleva asiakaskunta sekä mittaamaan ja todentamaan myynnin suunnitelmallisuus, Väätäinen sanoo.
Väätäinen uskoo, että järjestelmän käyttöönoton myötä Nurminen Logisticsin myyntiprosessi kehittyy, ja yhtiöön saadaan entistä järjestelmällisempi ja suunnitelmallisempi tapa tehdä myyntityötä.
- Näen tässä jo seuraavan askeleen: Luomme tuotannonohjausjärjestelmiä, jolloin tuotanto pystyy seuraamaan paremmin ja reaaliaikaisemmin, mitä myynti on sopinut asiakkaan kanssa, Väätäinen kaavailee.
Lisätietoja
Nurminen Logistics Oyj
Olli Väätäinen. Nurminen Cargo Vice President
|