Toptronics tukeutuu Navisioniin ja BizTalkiin

Julkaistu: elokuu 27, 2004 | Päivitetty: elokuu 27, 2004

Navision

BizTalk Server

Dynamics NAV

SQL Server

Maahantuonti- ja tukkukaupan yritys Toptronics Oy siirsi toiminnanohjauksensa Microsoft Business Solutions–Navision -järjestelmän vuonna 2003. Järjestelmää on laajennettu BizTalk Server 2004 –ohjelmistolla kattamaan myös yhteydet tavarantoimittajiin.

Toptronics Oy on pohjoismaiden johtaviin lukeutuva suomalainen tietokonepelien, pelikonsolien, PC-lisälaitteiden ja tarvikkeiden sekä PC-tietokoneisiin liittyvän viihde-elektroniikan jakelija. Yrityksen liikevaihto on noin 40 MEUR ja se on toiminut yli 20 vuotta.

Haasteet liiketoiminnassa

Toptronicsin liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti useina vuosina peräkkäin. Lisäksi yritys on ulottanut toimintansa Suomen ulkopuolelle Skandinaviaan.

"Liiketoiminnan laajentuminen asetti operatiiviselle järjestelmällemme uusia vaatimuksia. Kymmenen vuotta uskollisesti palvellut aikaisempi ohjelmistomme ei enää pystynyt vastaamaan näihin", Toptronicsin talousjohtaja Timo Helle kertoo. "Järjestelmällä piti pystyä hallitsemaan myös ulkomaiset toimipisteet ja sen piti toimia kohdemaiden kielillä."

Tarvetta oli myös varastokäsittelyn nopeuttamiselle, koska volyymit olivat kasvaneet ja liiketoiminnan sesonkiluonteisuuden vaatimuksiin haluttiin vastata aiempaa paremmin. Lisäksi yritys halusi tietojärjestelmän, joka pystyisi tukemaan prosessien kehittämistarvetta aiempaa paremmin.

"Kun lähdimme hakemaan uutta järjestelmää, painotimme kustannustehokkuutta koko järjestelmän elinkaaren ajan. Ylläpitokustannusten oli oltava kohtuulliset ja järjestelmän joustava ja muokattava", Helle kertoo. "Järjestelmällä piti olla ennustettava ja riittävän pitkä tulevaisuus edessään."

Ratkaisu

Toptronics valitsi uudeksi toiminnanohjausjärjestelmäkseen Navisionin. Yritys oli ottanut sen käyttöön taloushallinnossaan jo 2001, joten ohjelmisto oli tuttu.

"Kilpailevien suomalaisten erp-järjestelmien oli yllättävän vaikea vastata vaatimusmäärittelyihimme" Helle kertoo valintaperusteista. "Lisäksi yrityksen ruotsalaiset ja tanskalaiset avainhenkilöt olivat käyttäneet Navisonia hyvällä menestyksellä. Tietoliikenteen sujuminen ulkomaanyksiköistä keskuspalvelimelle oli myös yksi keskeinen tekijä valinnassa."

Navision-järjestelmän toimittajaksi valittiin Tampereen Systeemitiimi Oy, jonka osaamisen katsottiin riittävän kunnianhimoiseen toteutusaikatauluun: järjestelmä tuotantoon alle kuudessa kuukaudessa. Varaston Piccolink-käsipäätejärjestelmän rakensi Sysforte Systems Oy, joka on nykyään osa Senteraa. Lisäksi Nomis Oy toteutti rahdinkuljettajien EDI-tiedonsiirron. Systeemitiimi integroi nämä järjestelmät Navisioniin.

"Otimme käyttöön integroidut Navision 3.60 varastoinnin-, ostojen-, myynnin-, kontaktienhallinnan moduulit", Helle kertoo. "Sovitimme ne omiin tarpeisiimme integroitua Navision -kehitysympäristöä käyttäen."

Järjestelmä sai osoittaa muokattavuutensa saman tien, kun sitä laajennettiin sähköistämällä tilausten ja laskujen lähetys asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tämän laajennuksen BizTalk Server 2004 -alustalle toteutti eCraft Oy Ab.

Hyödyt liiketoiminnalle

"Olemme pystyneet selvästi tehostamaan ja integroimaan supply-chain -ydinprosessia sekä tukitoimia. Käytettävissä oleva liiketoimintainformaatio on kehittynyt olennaisesti", Helle kertoo ratkaisun tuomista hyödyistä. "Tehokkaampi varastonhallinta, esimerkiksi mahdollisuus varaston hyllypaikkakohtaiseen ohjaukseen ja seurantaan, on lisännyt samanaikaisesti kustannustehokkuutta ja parantanut asiakaspalvelua."

Kuten sähköisen laskutuksen ja tilausten käyttöönotto osoittaa, järjestelmä on myös täyttänyt odotukset muokattavuudesta ja kasvupohjan tarjoamisesta.

Helle kertoo jatkolaajennussuunnista, että Navisionin tuotekustannuslaskenta vaatii korjauksia, jotta se vastaisi Toptronicsin tarpeita. "Jatkoprojekteja on myös tiedossa tietovarastoinnin ja raportoinnin alueella sekä ennen kaikkea järjestelmän yhteyksissä sidosryhmiemme järjestelmiin."

Ratkaisussa hyödynnetty teknologia ja tuotteet

• Microsoft Business Solutions-Navision 3.60
• Microsoft Message Queue
• Microsoft BizTalk Server 2004
• Sentera PiccoLink Suite
• NordicID PiccoLink -käsipäätteet


Asiakkaan kontaktihenkilö
Toptronics Oy
www.toptronics.fi
Talousjohtaja Timo Helle
Puhelin (02) 273 4002, matkapuhelin 040-5607752
Sähköposti timo.helle@toptronics.fi

Kumppanin kontaktihenkilö
Tampereen Systeemitiimi Oy
www.systeemitiimi.fi
Toimitusjohtaja Paul Skogberg
Puhelin (03) 384 0838, matkapuhelin 0400-623 839
Sähköposti paul.skogberg@systeemitiimi.fi

eCraft Oy Ab
www.ecraft.com
Toimitusjohtaja Thomas Lönnquist
Puhelin (09) 8492 040, matkapuhelin 0400-417 855
Sähköposti thomas.lonnquist@ecraft.com