Kuurojen Liitto ja Microsoft yhteistyössäViittomakielen sanakirja herää eloon verkossa![]() Kuurojen Liitto ry on julkaissut suomalaisen viittomakielen verkkosanakirjan. Hankkeen on käynnistänyt ja sitä tukee Suomen Microsoft. Aiemmin suomalaisen viittomakielen sanakirjat ovat olleet painettuja kirjoja, joissa kieli on ollut kahlittuna liikkumattomaan kuvaan. Liikkuvan kuvan merkitys on suuri, sillä viittomakielen tarkkoja liikkeitä, ilmeitä ja rytmiä ei voida ilmentää perinteisen sanakirjan kautta. Suomalaisen viittomakielen perussanakirjasta valmistui verkkosanakirja toukokuussa 2003. Se on vapaasti käytettävissä internetin kautta eri päätelaitteilla kuten pc:llä ja kämmentietokoneella. Verkkosanakirjasta on tuotettu myös dvd-versio. Sanakirja perustuu Microsoftin .NET-teknologiaan. Suomen HP tukee hanketta lahjoittamalla ProLiant DL360 -palvelinlaitteen, jolla verkkosanakirjaa pyöritetään. Uuden palvelun teknisestä toteutuksesta vastaa Suomen johtaviin .NET-teknologian asiantuntijoihin kuuluva Sininen Meteoriitti. ”Toteutimme sovelluksen hyödyntämällä web-sovelluspalveluita (web services), mikä mahdollistaa muun muassa erilaiset käyttöliittymät samaan tietoon. Kun sovellus on kerran tehty .NET-teknologiaa hyödyntäen on päätelaitteiden ja uusien käyttöliittymien lisääminen tulevaisuudessa helppoa. Verkkoversio tarjoaa käyttäjille myös monipuoliset hakumahdollisuudet”, kertoo toimitusjohtaja Aki Antman Sinisestä Meteoriitista. Verkkosanakirjapalvelu on rakennettu kokonaisuudessaan Microsoftin ohjelmistojen, eli Windows Server 2003 -palvelinohjelmiston ja Visual Studio 2003 –kehitysalustan avulla. Palvelun käyttö on helppoa, sillä Windows-pohjainen käyttöliittymä on suurimmalle osalle käyttäjistä ennalta tuttu. Viittomakielinen materiaali on ollut olemassa pitkään, mutta sitä ei ole ollut mahdollisuutta käyttää liikkuvassa muodossa. Tämän päivän teknologia ja yhteistyö Microsoftin kanssa mahdollisti sen, että koko sanakirjan aineisto on saatu suomalaisten käyttöön. Kyseessä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen monipuolinen hanke. Kuurot, etenkin nuoret, ottavat uutta teknologiaa nopeasti käyttöön”, kertoo tutkimuspäällikkö Anja Malm Kuurojen Liitosta. ”Microsoftille yhteistyö Kuurojen Liiton kanssa on luonteva tapa olla mukana suomalaisyhteiskunnan kehitykseen, sillä uusi teknologia voi parhaimmillaan nostaa merkittävästi kuurojen arkielämän laatua”, kertoo hankkeen käynnistänyt Tiina Vuorio Suomen Microsoftilta. Verkkosanakirja avaa uuden sillan kuurojen ja kuulevien kommunikointiin, sillä näin viittomakieltä käyttävät kuurot ja kuulevat voivat tarkistaa viittomia missä ja milloin vain kämmentietokoneen tai kommunikaattorin avulla. YhteyshenkilötKuurojen Liitto, tutkimuspäällikkö Anja Malm, p. 09-580 3460, gsm 040 707 1687, sposti: anja.malm@kl-deaf.fi Microsoft Oy, markkinointipäällikkö Tiina Vuorio, p. 09-525501, sposti: tiinav@microsoft.com Sininen Meteoriitti, toimitusjohtaja Aki Antman, p. 09-2724400, aki.antman@meteoriitti.com HP, viestintäpäällikkö Maritta Viljanen, p. 040 740 5207, sposti: maritta.viljanen@hp.com Kuurojen Liitto ryKuurojen Liitto on viittomakielisten etujärjestö. Liiton tärkeimmät tehtävät ovat edunvalvonta, asiantuntijana toimiminen ja palvelujen tuottaminen. Toiminnan tavoitteena on kuuron ihmisen sosiaalisen turvallisuuden, vuorovaikutuksen mahdollisuuksien ja osallistumisen edistäminen. Viittomakielen asema ja käyttö on Kuurojen Liiton toiminnan perusta. Järjestö on perustettu vuonna 1905.
MicrosoftMicrosoftin visio on tuottaa innovatiivisia ohjelmistoja, joiden avulla käyttäjät voivat kommunikoida ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta. Tärkeintä on, että yksilöt ja yhteisöt voivat teknologian kautta löytää omat sisäiset voimavaransa ja saavuttaa päämääränsä. Microsoftilla on yli 200 tuotteen valikoima Windows-käyttöjärjestelmistä ja Office-toimisto-ohjelmistoista .NET-sovelluskehitystyökaluihin ja Xbox-pelikonsoliin. Microsoftin tuotteet ja palvelut rakentuvat Microsoft .NET-kehitysalustan pohjalle.
Sininen Meteoriitti OySininen Meteoriitti Oy on Internet-julkaisujärjestelmiin ja niihin liittyviin oheispalveluihin erikoistunut ohjelmistotalo. Sininen Meteoriitti on keskittynyt toteuttamaan ratkaisuja Microsoftin .NET -teknologioilla ja yritys on yksi Suomen johtavista .NET -osaajista. Yrityksen päätetuote on monikanavainen mSite -julkaisujärjestelmä.
HPHP on johtava tietotekniikkatuotteiden, -teknologioiden, ratkaisujen ja -palvelujen toimittaja kuluttajille ja yrityksille. Yhtiön tarjonta kattaa IT-infrastruktuurin, henkilökohtaisen tietojenkäsittelyn, päätelaitteet, maailmanlaajuiset palvelut sekä kuvankäsittelyn ja tulostuksen tuotteet. HP:n ja Compaq Computer Corporationin fuusio saatettiin päätökseen 3.5.2002. Oy Compaq Computer Ab on Hewlett-Packardin täysin omistama yhtiö ja Hewlett-Packard Oy:n sisaryhtiö Suomessa. Lisätietoja HP:stä, sen tuotteista ja palveluista osoitteesta www.hp.com ja www.hp.fi. |