Uskomme, että ihmiset pystyvät uskomattomiin suorituksiin, kun käytössä on tarvittavat resurssit. Microsoftin maailmanlaajuinen Unlimited Potential -ohjelma tukee paikallisia IT-hankkeita, joiden kautta kaikenikäiset ihmiset aloittelijoista kokeneisiin voivat oppia lisää tietotekniikasta. Taloudellisen avun lisäksi tuemme hankkeita tarjoamalla ohjelmistoja, koulutusta ja teknistä asiantuntemusta.

Tietoyhteiskunta
kaikkien ulottuville

Tietoyhteiskunta kaikkien ulottuville
Sujuvasti tietoyhteiskunnassa luoviva ei osaa edes kuvitella, millaisia haasteita erityisryhmillä, esimerkiksi vammaisilla tai syrjäseutujen ikääntyneillä, voi olla tietoyhteiskuntaan liittymisessä. Microsoft on tarttunut härkää sarvista yhteistyössä järjestöjen kanssa ja saattaa tietoyhteiskuntaa sekä siinä tarvittavia valmiuksia kaikkien ulottuville.
Lue lisää hankkeesta »

Liisa Kauppinen Kuurojen Liitto ja Max Mickelsson, Microsoft Oy - UP shekin luovutus

Kentauri-projekti avaa kuuroille ovia tietoyhteiskuntaan
Kuinka tietoyhteiskunta kaikille -periaatteella rakennetaan käytäntöjä viittomakielisten kuurojen elämään? Kuurojen Liitto on Microsoft Oy:n, RAY:n ja Etelä-Suomen lääninhallituksen tuella käynnistänyt projektin, joka antaa viittomakielisille kuuroille ja kuurojen yhteisölle uusia mahdollisuuksia ja perusvalmiuksia toimia tietoyhteiskunnassa.
Lue lisää hankkeesta »

Liikuteltava atk-luokka

Liikuteltava atk-luokka mahdollistaa tietotekniikan oppimisen erityisryhmille
Sujuvasti tietoyhteiskunnassa luoviva ei osaa edes kuvitella, millaisia haasteita erityisryhmillä, esimerkiksi vammaisilla tai syrjäseutujen ikääntyneillä voi olla tietoyhteiskuntaan liittymisessä. Microsoft on tarttunut härkää sarvista yhteistyössä järjestöjen kanssa ja saattaa tietoyhteiskuntaa sekä tietoyhteiskuntavalmiuksia kaikkien ulottuville.
Lue lisää hankkeesta »

UP Shekin luovutus Samisoster ry:ssä

Microsoft ja Samisoster edistävät Pohjoisen tietoteknistä osaamista
Microsoft on jatkanut saamelaisten IT-valmiuksien parantamista yhteistyössä saamelaisyhdistys Samisosterin kanssa. Yhteistyön toisessa vaiheessa Microsoft on tukenut uusien paikallisten oppimiskeskusten perustamista sekä kouluttajien palkkaamista keskuksiin.
Lue lisää hankkeesta »

Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja Suvi
Suvi-verkkosanakirja on vapaasti kaikkien viittomakielisten ja viittomakielestä kiinnostuneiden käytössä osoitteessa http://suvi.viittomat.net . Palvelun on tuottanut Kuurojen Liitto ry yhteistyössä Microsoftin ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa.
Lue lisää Suvista »

Suomen MS-liiton ja Microsoftin yhteinen Haave
Microsoftin ja MS-liiton Haja-asutusalueiden sähköinen tukiverkko –hanke, eli Haave, on osa laajempaa Microsoftin kansainvälistä Unlimited Potential -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa erityisryhmien tietoyhteiskuntavalmiuksia kaikkialla maailmassa.
Lue lisää Haaveesta »

**
**
Microsoft Unlimited Potential logo