Sievo toteutti tuotekehitysprojektinsa Empower-kehitysohjelman avullaUusi ohjelmistoyritys kasvoi kahdessa vuodessa Microsoftin sertifioiduksi kumppaniksi Microsoft tukee pienten ja vastaperustettujen ohjelmistoyritysten toimintaa maailmanlaajuisen Empower for ISVs -ohjelman avulla. Microsoft Certified Partner -tason kumppanuuteen tähtäävä määräaikainen kehitysohjelma tarjoaa uusimmat tuotteet ja kehitysvälineet huippuedulliseen hintaan sekä vahvaa selkänojaa tuotekehitykseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen. Yksi ohjelman läpikäyneistä kasvuyrityksistä on hankintatoimen suorituskyvyn hallintajärjestelmiä kehittävä Sievo Oy. Yritys sai toiminnalleen tehokkaan startin ja siirtyi Microsoftin sertifioiduksi kumppaniksi tavoitteidensa mukaisesti.
Helsinkiläinen Sievo Oy aloitti toimintansa vuonna 2003. Kun oman tuoteidean toteutukseen etsittiin parasta kehitysalustaa, sopivimmaksi ratkaisuksi osoittautui Microsoftin uusin .Net-teknologia. Tavoitteeksi asetettiin sertifioitu kumppanuus Microsoftin kanssa. Toimintamalli tarjosi pitkällä tähtäimellä tehokkaimman ja edullisimman tavan Microsoft-alustalla toimivien tuotteiden kehittämiseen. Vaivattomimman ja kustannustehokkaimman polun Microsoft Certified Partner -kumppanuuteen tarjosi puolestaan pienten ja toimintaansa aloittavien yritysten tarpeisiin luotu Empower for ISVs -kehitysohjelma. Ohjelman taustalla on Microsoftin halu auttaa pieniä ohjelmistoyrityksiä tuotteidensa kehittämisessä ja toimintansa laajentamisessa. Kaksivuotinen Empower-ohjelma toimii siirtymävaiheena Registered Member tasolta Certified Partner -tasolle. Kasvavaan osallistujajoukkoon kuuluu jo yli kolmesataa yritystä. Sievo liittyi ohjelmaan vuonna 2004. - Toimintamme käynnistämistä helpottivat sekä uusimman Microsoft-alustan sopivuus uuden tuotteemme kehitysympäristöksi että Microsoftin myönteinen suhtautuminen kaltaisiamme tuotekehitystään aloittavia yrityksiä kohtaan, toimitusjohtaja Matti Sillanpää Sievo Oy:stä kertoo. Nopea ja edullinen startti tuotekehitykselle Empower-ohjelmassa Sievo sai sovelluskehittäjille tarkoitetun Microsoft Developer Network (MSDN) -palvelun kehitysvälineineen, käyttöjärjestelmineen, Office-tuotteineen sekä koulutus- ja tukipalveluineen vain 320 euron vuosimaksulla. Tuotteiden normaali vähittäishinta olisi ollut lähes kymmenkertainen. - Empower-ohjelma vähensi dramaattisella tavalla toimintamme ja tuotekehityksemme alkuinvestointeja. Toiminnan käynnistäminen oli helpompaa, kun osakepääomaa ei tarvinnut sijoittaa kehitysvälineisiin, Sillanpää havainnollistaa. Sievon oma tuote – Sievo Procurement Performance Management Solution – toimii ostotoimen raportointi- ja Business Intelligence -työkaluna. Toiminnanohjausjärjestelmistä kerättävien tietojen avulla voidaan seurata ja mitata hankintatoimessa tehtyjen säästötoimenpiteiden vaikutusta tulokseen. Empower-ohjelmassa tuote kehitettiin kahdessa vuodessa julkaisukuntoon. Pilottiasiakkaiden mukanaolo varmisti sen, että ohjelmisto sovitettiin alusta asti asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Suurin järjestelmää käyttävä yritys on tällä hetkellä tanskalainen LEGO Group. - Kun ohjelmistomme 2.0-versio oli tuotteistettu kunnolla, sovellus testautettiin ulkopuolisella taholla Empower-ohjelman edellyttämällä tavalla. Onnistuneen testauksen jälkeen tuote julkaistiin vuoden 2005 lopulla suunnitelmiemme mukaisesti, Sillanpää kertaa. Kehitysohjelma läpi kahdessa vuodessa Läpäistyään Empower-kehitysohjelman onnistuneesti Sievo siirtyi Microsoft Certified Partner -tason kumppaniksi alkuperäisten tavoitteidensa mukaisesti tammikuussa 2006. Ohjelman vaatimustaso toimi positiivisena katalysaattorina tuotekehityshankkeen eteenpäin viemiselle; kynnys sertifioidulle kumppanuudelle ei kuitenkaan ollut kohtuuttoman korkea. - Ohjelman vaatimustaso oli varsin sopiva. Kaksi vuotta riitti hyvin tuotteemme ensimmäisen julkaisukelpoisen version kehittämiseen sekä Empower-ohjelman läpäisemiseen, Sillanpää kuvailee. Tällä hetkellä Certified Partner -tason ISV/Software Solutions -kompetenssin vaatimuksia ovat ohjelmiston testautus ja kolme asiakasreferenssiä. Koulutuksia tarjotaan tarpeen mukaan; ISV-kompetenssissa Certified Partner -kumppaneilta ei kuitenkaan välttämättä edellytetä koulutussertifiointeja. Yrityksen ei myöskään edellytetä sitoutuvan ainoastaan Microsoftin työvälineisiin ja teknologioihin. Maalina sertifioitu kumppanuus Sievossa Empower-ohjelma nähtiin alusta asti väliaikaisena vaiheena matkalla kohti sertifioitua kumppanuutta. - Halusimme samaan junaan kehittyvän ja johtavan teknologian sekä menestyvien Microsoft-kumppaneiden kanssa, Sillanpää linjaa. Uudella kumppanuustasolla Sievo saa MSDN-palvelut ja entistä laajemmat edut edelleen edulliseen 1 560 euron vuosihintaan. Yhtiö saa käyttää markkinoinnissaan Certified Partner -logoa, joka kansainvälisen tutkimuksen mukaan vaikuttaa lähes aina positiivisesti asiakkaiden ostopäätöksiin. - Sertifioitu kumppanuus palvelee erinomaisella tavalla yhtiömme tuotekehitystä, myyntiä ja markkinointia, Sillanpää toteaa. Empower-ohjelma ja saavutettu Certified Partner -kumppanuus ovat jopa ylittäneet Sievon odotukset. - Mitä pidemmälle olemme edenneet, sitä konkreettisemmin olemme kohdanneet Microsoftin kiinnostuksen pienten yritysten menestystä kohtaan. Apua ja tukea on ollut tarjolla enemmän, kuin olemme ehtineet pyytää ja hyödyntää. Ei siis ihme, että olemme yhteistyöhömme erittäin tyytyväisiä, Sillanpää summaa. Lisätietoja Microsoft: Kumppanipalvelu, kumppani@microsoft.com, puhelin (09) 525 50505 (avoinna ma-pe 8.30-16.30) Sievo: Toimitusjohtaja Matti Sillanpää, matti.sillanpaa@sievo.com, puhelin 040 534 56 89
Sievo Oy on suomalainen ohjelmistoyritys, joka kehittää ja toimittaa asiakkailleen uusimpaan teknologiaan perustuvia ratkaisuja hankintatoimen suorituskyvyn hallintaan ja mittaamiseen. Ohjelmistot soveltuvat etenkin suurille yrityksille, jotka haluavat parantaa merkittävällä tavalla ostotoimintansa kustannustehokkuutta. Sievo on perustettu vuonna 2003. Yhtiön palveluksessa on noin 10 asiantuntijaa. Lisätiedot http://www.sievo.fi/.
Microsoft Empower for ISVs on ohjelmistoja/sovelluksia kehittäville yrityksille suunnattu määräaikainen ohjelma, joka on osa maailmanlaajuista Microsoftin kumppanuusohjelmaa ja jonka tarkoituksena on auttaa kumppaniyritystä onnistumaan ohjelmistotuotteen kehittämisessä tai jo olemassaolevan sovelluksen päivittämisessä yhteensopivaksi uusimpien Microsoftin tuotteiden kanssa. Ohjelma on tarkoitettu erityisesti pienehköille ja vastaperustetuille yrityksille, jotka haluavat syventää yhteistyötä Microsoftin kanssa ja edetä kumppaniohjelman korkeammille tasoille. Empower-ohjelma soveltuu mainiosti myös yrityksille, joilla ei vielä ole käytössään Microsoftin sovelluskehitystyökaluja ja jotka haluavat tutustua niiden ominaisuuksiin ja käyttömahdollisuuksiin.
Palaa takaisin etusivulle | |