![]() |
Miksi suojaus on tärkeää? Yksi suurimmista ongelmista tietokoneiden turvallisuuden suhteen on se, että ihmisten on vaikea uskoa juuri heille tapahtuvan mitään pahaa - ennen kuin jotain sitten todella tapahtuu. Pahoja asioita kuitenkin tapahtuu ja vieläpä useammin kuin uskotkaan. Computer Security Instituten ja FBI:n (U.S. Federal Bureau of Investigation) tekemissä tutkimuksissa arvioidaan, että 90 prosenttia yrityksistä ja valtion virastoista havaitsivat tietoturvamurron vuonna 2002. 80 prosenttia näistä yrityksistä ja virastoista kärsi tietoturvapuutosten vuoksi myös taloudellisia tappioita.Monet pienyritysten omistajat kuvittelevat, ettei heidän tarvitse välittää turvallisuudesta. "Miksi kukaan haluaisi tehdä yrityksestäni kohteen, kun on olemassa niin paljon suurempiakin kohteita", he ajattelevat. Vaikka onkin totta, että pienyritykset eivät ole suoria kohteita niin usein kuin suuremmat yritykset, löytyy päättelystä kolme virhettä. Ensinnäkin pienyritykset joutuvat usein osaksi suurempaa hyökkäystä, kuten suurta matohyökkäystä tai yritystä saada haltuun henkilökohtaisia tietoja. Toiseksi tietoturvan paraneminen suuryrityksissä tekee pienemmistäkin yrityksistä houkuttelevampia hyökkääjille. Kolmanneksi on väärin olettaa, että kaikki hyökkäykset tulevat yrityksen ulkopuolelta. Syystä riippumatta yrityksesi toipuminen hyökkäyksestä vaatii aikaa ja vaivaa. Kuvittele tilannetta, jossa tietokonejärjestelmäsi olisi poissa käytöstä viikon. Entä jos kaikki tieto katoaisi yrityksesi tietokoneilta? Tai jos pahin kilpailijasi saisi asiakasluettelosi, myyntilukusi ja muistiinpanosi? Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin huomaisit tapahtuneen? Mitä nämä tietoturvamurrot tulisivat maksamaan yrityksellesi? Entä olisiko sinulla varaa näihin tappioihin? Kaikki perustuu puhtaaseen maalaisjärkeen - ethän jättäisi taloasikaan lukitsematta yöksi. Sama koskee tietoturvaa. Muutama helppo toimenpide tekee yrityksestäsi huomattavasti hankalamman kohteen. Tekniikan ja tietoturvan asiantuntijat saavat perussuojauksen kuulostamaan usein vaikealta. Yrityksesi turvaaminen on kuitenkin helpompaa kuin uskotkaan! Valitettavasti ei ole tapaa taata 100-prosenttista suojausta. Kuten vanha sanonta kuuluu: "Voit tehdä ovestasi vain niin vahvan kuin seinäkin on". Voit kuitenkin saavuttaa kohtuullisen tietoturvatason ja varautua hyökkäyksien varalta. Vertaa riskejä ja seurauksia suojauksesta aiheutuviin kuluihin ja tee päätöksesi sen pohjalta. |