Microsoft kutsuu opiskelijoita Imagine Cup -kehityskilpailuun

Julkaistu 19.2.2004

Microsoft järjestää keväällä opiskelijoille suunnatun Imagine Cup -kilpailun. Kilpailun tarkoituksena on innostaa opiskelijoita kokeilemaan omia ja teknologian rajoja neljässä eri sarjassa: ohjelmistokehitys, renderointi, lyhytelokuva ja algoritmi. Maailmanlaajuisen kilpailun voittajat saavat maineen ja kunnian lisäksi palkinnoksi yhteensä 85 000 dollaria.

Toisena vuonna peräkkäin järjestettävä Imagine Cup on nuorille mahdollisuus kehittää taitojaan ohjelmoinnin, mediataiteen ja teknologian saroilla. Ohjelmointikilpailu alkaa alueellisilla karsinnoilla joiden voittajaryhmä pääsee loppukilpailuun Brasilian Sao Pauloon ensi kesänä. Suomen osallistujat karsivat finaalipaikasta yhdessä muiden pohjoismaiden edustajien kanssa. Kustakin pohjoismaasta valitaan edustajaryhmä karsintatilaisuuteen joka pidetään 7-9. toukokuuta Oslossa, Norjassa. Siellä kaikkien pohjoismaiden edustajista koostuva tuomaristo valitsee edustajan finaaliin. Muiden sarjojen finaaliedustajat valitaan kilpailijoiden jättämien online-töiden perusteella. Viime vuonna loppukilpailun tuomaristo valitsi voittajaksi ravintola-alan langattoman tilaussovelluksen.

Ohjelmistokehityssarjaan voi osallistua tuotteella tai palvelulla, joka käyttää älyteknologiaa (smart technology) sekä web services -teknologioita. Renderointisarjassa luodaan itsenäisiä tai interaktiivisia animaatioita käyttämällä Visual Studio .NET-työkalua ja DirectX 9.0:aa. Lyhytelokuvasarjan teemana on innovaation kulttuuri. Kilpailutyön halutaan viestivän miten luodaan innovaatiota tukeva ympäristö. Sarjaan osallistutaan 8 minuutin videoesityksellä. Algoritmisarjan voittaa se, joka osaa kirjoittaa puhdasta, nopeaa ja toimivaa koodia Microsoftin Visual-työkaluilla.

- Ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot: www.imaginecup.com
- Ohjelmointiosuuden pohjoismainen sivusto löytyy osoitteesta http://www.imaginecup.dk/index.htm
- Kilpailuaika: pohjoismaiden karsintatilaisuuden valintaprosessi alkaa 12.4.2004
- Pohjoismaiden karsinta: 7-9.5.2004
- Finaali: 4-6.7.2004, Sao Paulo, Brasilia
- Kilpailu on avoin kaikentasoisille ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille
- Karsinnan suomalaistuomari: prof Tommi Mikkonen, Tampereen Teknillinen Yliopisto

Lisätietoja:
Microsoft Oy, Aali Alikoski, p. 09-525501

Sivun alkuun ↑