Kansallinen Tietoturvapäivä 2007: Sinua ei sitten netissä jymäytetä, eihän?

Julkaistu 8.2.2007

Internet on yhä useamman suomalaisen arkipäiväinen apuväline viestinnässä, oppimisessa ja asioinnissa. Taloustutkimuksen syksyllä 2006 tekemän tutkimuksen mukaan 67 prosenttia 16-79-vuotiaista suomalaisista käytti nettiä vähintään kerran viikossa. Erityisesti nuorille netistä on tullut keskeinen seurustelun ja tiedonhaun kanava. Internet houkuttelee valitettavasti myös huijareita, kiusaajia ja häiriköitä, jotka aiheuttavat mielipahan lisäksi taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Kansallinen Tietoturvapäivä -hanke edistää turvallista internetin käyttöä Suomessa. Tänä vuonna Tietoturvapäivää vietetään 8.2.2007. Päivän erityisinä kohderyhminä ovat peruskoululaiset, heidän opettajansa ja vanhempansa sekä pienet ja keskisuuret yritykset. Lisäksi tietoturvan merkityksestä muistutetaan viestintäkampanjalla kaikkia internetin kotikäyttäjiä.

Kansallinen Tietoturvapäivä 8.2.2007

Nettietsivät koululaisten nettifiksuuden jäljillä

Tietoturvakoulu.fi on Tietoturvapäivä-hankkeen koululaisille, opettajille ja vanhemmille tarkoitettu mediakasvatuksen ja tietoturvaopetuksen tukisivusto. Sivustolla on juuri julkaistu uusi Nettietsivät-peli. Pelin avulla tutustutaan muun muassa netin käytön pelisääntöihin, omien tietojen suojaamiseen, verkossa asioimiseen ja haittaohjelmien torjuntaan. Pelin lopussa on Tietovisa, jonka parhaat tietäjät palkitaan keväällä.

Opettajia varten sivustolla on uusi tietoturvamuistilista, jonka avulla kouluissa voidaan käydä läpi keskeisimmät koko koulua sekä myös kodin ja koulun välistä yhteistyötä koskevat tietoturva-asiat. Muistilistan läpikäyneet koulut voivat ladata verkkosivuilleen siitä kertovan merkin ja linkittää koulun sivut tietoturvakoulu.fi:hin. Lisäksi sivustolla on vastajulkaistu Nuorten Netiketti.

Yrityksen tietoturvaopas ja kattava koulutussarja

Kauppa- ja teollisuusministeriön tuore tutkimus kertoo, että 95 prosentissa suomalaisista pienistä ja keskisuurista yrityksistä internetyhteydet on suojattu palomuurilla ja automaattisesti päivittyvät virustorjuntaohjelmistot on käytössä 94 prosentissa yrityksistä. Teknisestä tietoturvasta on siis pk-yrityksissä huolehdittu pääosin hyvin.

Sen sijaan kirjallinen tietoturvasuunnitelma on KTM:n tutkimuksen mukaan vain 14 prosentilla yrityksistä ja 21 prosenttia on laatinut kirjallisen tietoturvapolitiikan. Pk-yrityksissä olisikin hyvä kiinnittää huomiota siihen, että yrityksen kaikki toimintatavat ovat tietoturvallisia ja tietoturvatyötä tehtäisiin pitkäjänteisesti. Erityisesti pienille yrityksille tietoturvaongelmat voivat koitua kohtalokkaiksi, sillä niillä on suuryrityksiä pienemmät resurssit selviytyä tapahtuneista vahingoista.

Yrityksen tietoturvaopas on Tietoturvapäivä-hankkeen verkkopalvelu, jossa on selkokielistä tietoa tietoturvan haltuunottoon. Opas on käytännönläheinen tieto- ja koulutuspaketti, jonka avulla yrittäjä voi paremmin varautua sekä sisäisiin että ulkoisiin tietoturvariskeihin ja niiden torjuntaan. Verkkopalvelu löytyy osoitteesta www.tietoturvaopas.fi.

Tietoturvapäivänä ja sen jälkeen pk-yrittäjille järjestetään tietoturvaan liittyvää koulutusta. Tietoturvapäivä 2007 -hanke ja kauppakamarit järjestävät yhteistyössä maaliskuusta lähtien yhteensä 14 seminaaria eri puolella Suomea. Suomen Yrittäjien kanssa vastaavanlaista koulutusta järjestää Tietoturvaviikolla ja kevään aikana TIEKE ry. Seminaarisarjoista on lisätietoa osoitteissa www.chamber.fi ja www.verkkokaveri.fi.

Tietoturvapäivän tapahtumia

Suomen Kansallisena Tietoturvapäivänä 8.2. järjestetään kaksi yleisötapahtumaa kauppakeskuksissa. Helsingin Itäkeskuksessa ja Espoon Sellossa on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa turvalliseen netinkäyttöön liittyvistä asioista, kuten tietokoneen teknisestä suojaamisesta, lasten netinkäyttöön liittyvistä kysymyksistä ja internetin palveluiden turvallisuudesta. Lisäksi hankkeessa mukana olevat Finnet-yhtiöiden myymälät järjestävät omia Tietoturvapäivän tapahtumia muun muassa Ylivieskassa, Porissa, Iisalmessa, Savonlinnassa, Ikaalisissa ja Parkanossa. Tietoturvapäivää vietetään myös monissa peruskouluissa eri puolilla Suomea.

Tietoturvapäivä huipentuu Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja IRC-Gallerian ylläpitäjän järjestämään ilmaiskonserttiin Nosturissa. 13-17-vuotiaille nuorille tarkoitetussa konsertissa julkistetaan Nettielämää-videokilpailun voittajat. Konsertissa esiintyvät Technicolour, Carmen Gray ja Pin Ion.

Tietoturvapäivä näkyy Habbo Hotel ja IRC-Galleria -verkkopalveluissa, joissa järjestetään tietoturva-aiheisia tapahtumia ja kysely nuorille. Habbo Hotellissa avataan uusi Tietoturvakahvila, jossa kävijät voivat keskustella aiheesta ja IRC-Galleriassa seikkailee viikon ajan Nettietsivät-pelin hahmot.

Lisätietoja Tietoturvapäivän tapahtumista löytyy osoitteesta:http://www.tietoturvaopas.fi/Tietoturvaopas/Ajankohtaista/Tapahtumatiedote_16112006.htm

Tietoturvapäivä 2007 -hankkeessa mukana ovat: Asianajotoimisto Legistum Oy, D-Fence Oy, Digita Oy, Elisa Oyj, FiCom ry, FiMUG ry, Finanssialan Keskusliitto, Finnet, F-Secure Oyj, Hewlett-Packard Oy, Huoltovarmuuskeskus, kauppa- ja teollisuusministeriö, Keskuskauppakamari, Kuluttajavirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Microsoft Oy, Mindtrek ry, Opetushallitus, opetusministeriö, Pelastakaa Lapset ry, Suomen Kuntaliitto, Suomen Yrittäjät, TeliaSonera Finland Oyj, TIEKE, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Tietoturva ry, Viestintävirasto, VTT ja Väestörekisterikeskus.

Hanketta tukevat myös Dynamoid Oy ja Sulake Corporation Oy.

Sivun alkuun ↑