SQL Server -sovellusalusta


Tietojärjestelmissä olevaa tietoa halutaan hyödyntää entistä tehokkaammin. Kuukausittain ajettu raportti ei enää riitä. Nyt halutaan nähdä ruudulla liikennevalot tilauskannan kehityksestä tosiaikaisena ja halutaan ennustaa tulevaisuutta käyttäen hyväkseen olemassa olevaa tietomassaa. Tiedon halutaan olevan käytössä rikkaassa muodossa niin, että se soveltuu mahdollisimman suoraan päätöksenteon pohjaksi. Halutaan parempia päätöksiä ja nopeampia tuloksia.

Kahdennetut tietokantapalvelimet ja tietokannat olivat aikaisemmin vain suurten yritysten ja suurten järjestelmien toteutuksia. Ei välttämättä siksi, että korkeaa käytettävyyttä ei tarvittaisi pienemmissä yrityksissä ja pienemmissä sovelluksissa, vaan se ei ollut kustannusmielessä perusteltavissa. Monet järjestelmät palvelevat työntekijöitä, asiakkaita ja kumppaneita kellon ympäri seitsemän päivää viikossa. Tietokannan ollessa tuotannossa siihen on pystyttävä tekemään tarvittavat hallintatoiminnot, kuten varmistukset ja indeksoinnit.

Microsoft SQL Server 2005 on markkinoiden kustannustehokkain sovellusalusta. TPC-C -testin mukaan Dellin palvelimella ajettuna SQL Server alitti ensimmäisenä yhden dollarin rajan hinta/suorituskyky-suhteessa. Yhden suorittimen palvelinlaitteistolla suoritettiin 38 622 tilaustapahtumaa minuutissa.

SQL Server on edullinen hankkia. Se sisältää monipuoliset replikointi-, raportointi, integrointi- ja Business Intelligence -ominaisuudet. Lataa ilmainen 180-päivän SQL Server 2005 -kokeiluversio.Kattava paketointi säästää euroja, kun eri toimintoihin ei tarvitse hankkia kalliita erillisohjelmistoja.

Merkittävät suomalaiset ohjelmistotalot ovat valinneet sovellustensa alustaksi Microsoft SQL Server 2005:n. Tältä sivustolta löydät muutamia esimerkkejä sovelluksista.

**
**