| |
Puhujat
|
Tero Alanen
|
Energinen ja tarmokas Tero Alanen on vastannut IBM:n kanavan kautta tapahtuvasta x-palvelimien ja Entry level-tallennusjärjestelmien myynnistä viimeiset 3 vuotta.
|
Aali Alikoski
|
Aali Alikoski työskentelee Microsoft-teknologian asiantuntijana Avanade Oy:ssä, jossa hän toimii sovellusarkkitehtina asiakasprojekteissa.
Hänellä on pitkä kokemus .NET-pohjaisten sovellusten kehittämisestä ja viime vuosina hän on paneutunut erityisesti mallipohjaiseen sovelluskehitykseen
Microsoftin mallinnusalustaan pohjautuen. Ennen Avanadelle tuloaan Aali työskenteli teknologiaevankelistana Microsoftilla.
|
Nicklas Andersson
|
Nicklas Andersson on työskennellyt ohjelmistokehityksen parissa erilaisissa tehtävissä 15 vuotta keskittyen Microsoftin teknologia-alustaan.
Tänä aikana hän on oppinut, että intohimo korvaa puuttuvaa kokemusta, käytettävyyssuunnittelu on vaikeampaa kuin miltä se näyttää,
arkkitehtuuri on muutakin kuin piirrosten tekemistä taululle sekä sen, että ohjelmilla tulisi aina olla käyttötarkoitus.
Nykyään hän työskentelee teknologiajohtajana eCraftilla Helsingissä. Joinakin päivinä hänen annetaan vielä myös itse ohjelmoida...
|
Jaan Apajalahti
|
Sarjayrittäjä Jaan Apajalahti on toiminut ohjelmistoliiketoiminnan kehittämis- ja johtotehtävissä sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Apajalahti perusti Microsoft-kultakumppani Efecte Oy:n reilut kymmenen vuotta sitten ja kasvatti sen menestyväksi lähes 100 hengen yritykseksi.
Vuoden 2009 tammikuussa perustetun Sopima Oy:n idea syntyi omasta kokemuksesta siitä miten aikaa vievää sopimustenhallinta on liikkeenjohdolle.
|
Juha Auvinen
|
Enter SystemSolutions Oy:n teknologiajohtaja Juha Auvinen etsii ja kartoittaa herkeämättä maailman parhaita ratkaisuja, uusia kumppanuuksia sekä teknologioita, jotka täydentävät koko ajan kasvavaa Enterin tuotepalettia. Juhalla on vuosikymmenen kokemus IT-ratkaisujen suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta. Juhalla on vahvasti hallussaan erilaiset teknologiat aina palvelinlaitteistoista ja virtualisoinnista yhdistetyn viestinnän ja ryhmätyöskentelyn ratkaisuihin.
|
Alex Bakman
|
Founder, Chairman Ecora Software
Founder and President, Ads2Sales
Founder and President, V-Kernel
Founder and President, Axensis
Alex Bakman is a serial entrepreneur with interests in Information Security and Audit, Compliance, Virtualization, amd Online Marketing. He is a published author, frequent speaker at industry conferences, and inventor with patents in US, UK. EU and Israel. Recently, Alex was recognized as the N.H Entrepreneur of the Year by the New HAmpshire High Tech Council
In 1999, Alex Bakman founded Ecora with a vision to provide cost-effective change and configuration management software solutions that solve real world IT issues. His company has since grown to about 100 employees supporting more than 3,500 customers worldwide. Ecora’s leading products have also received multiple industry awards validating Ecora’s market leadership and innovation.
Prior to Ecora, Bakman founded CleverSoft, Inc., a developer of monitoring solutions for Lotus Notes that was acquired by Candle Corporation. While at Candle, Bakman grew his business unit revenue from $1.2 million in 1996 to $12 million in 1999.
Bakman began his career in product development at IBM's Artificial Intelligence Laboratory. He subsequently joined IBM's Wall Street sales office, where he consulted for large financial institutions such as Goldman Sachs, Kidder Peabody, Prudential Securities, and Smith Barney.
Bakman graduated magna cum laude with a Bachelor of Science degree in computer science and a minor in business administration from the American University in Washington D.C. He is a recognized expert in the areas of change and configuration management, client/server technology and systems, IT security, and regulatory compliance issues. He has been quoted in numerous technology and business publications, is the author of How to Deliver Client/Server Applications that Work, and presents at several conferences and events each year.
|
|
Maarten Balliauw
|
Maarten Balliauw has a Bachelor’s Degree in Software Engineering and has about 7 years of experience in software development.
He started his career during his studies where he founded a company doing web development in PHP and ASP.NET. After graduation,
he sold his shares and joined one of the largest ICT companies in Belgium, RealDolmen, where he continued web application development in ASP.NET and
application lifecycle management in Visual Studio Team System. He is a Microsoft Certified Technology Specialist ASP.NET and Most Valuable Professional
(MVP) ASP.NET, and works with the latest Microsoft technologies such as LINQ and ASP.NET 3.5, and has published many articles in both PHP and .NET
literature such as MSDN magazine Belgium.
http://blog.maartenballiauw.be
|
Heikki Bergius
|
Heikki Bergius Soveltosta on toiminut ict-alan vaativissa koulutus- ja konsultointitehtävissä yli 10 vuotta ja kehittänyt
näiden vuosien aikana tuhansien suomalaisten asiantuntijoiden osaamista. Viimeisten vuosien aikana hän on erikoistunut SharePoint-tekniikoihin
sekä Office-käyttöönottoihin ja työskennellyt useissa näitä osa-alueita käsitelleissä asiakasprojekteissa. Heikki onkin Suomen johtavia SharePoint-osaajia.
Hän toimii Senior-konsulttina Soveltossa.
MCT, MCITP, MCTS, MCSE, MCSE:Security, A+, N+, senior-konsultti. Osaamisalueita mm. SharePoint-palvelimet, Windows Vista, Windows-palvelimet, asennusten automatisointi ja System Center Operations Manager.
|
Jorma Bergius
|
Senior-konsultti, Team Lead, Microsoft-infrastruktuuri, ITpro.fi:n Viestintä ja sähköposti -ryhmän vetäjä
Jorma Bergius Soveltosta on kiistatta yksi Suomen merkittävimmistä ja kansainvälisestikin tunnetuista Exchange Server guruista. Tästä hyvänä tunnustuksena toimii Microsoftin Jormalle kolmena peräkkäisenä vuotena myöntämä MVP (Most Valuable Professional) - Windows Server System Exchange Server -status. Jorma on toiminut vaativissa koulutus- ja konsultointitehtävissä ict-alalla yli 10 vuotta ja on siinä sivussa ollut mukana varsin monen suomalaisen yrityksen ja organisaation it-projekteissa.
MVP Microsoft Exchange, MCT, MCITP:Enterprise Messaging Administrator, MCITP:Enterprise Support Technician, MCITP:Windows Enterprise Administrator. Osaamisalueina Exchange Server ja Outlook, Office Communications Server, Windows Powershell ja skriptaus, Windowsin klusterointipalvelut.
|
Ilkka Borg
|
Ilkka Borg on Microsoft teknologioiden huippuasiantuntija, jolla on lähes 20 vuoden työkokemus sovelluskehityksestä. Ilkan työtehtävät sisältävät arkkitehtuurisuunnittelua sekä konsultointia. Ilkka työskentelee Senior Software Architectinä Softabilityssä.
|
Henrik Dimander
|
Henrik Dimander joined Microsoft Sweden in 2006 as an Architect with main focus on business solutions for enterprise customers. The last couple of years Henrik has worked as an architect for the Western Europe Complex Delivery Team within Microsoft Services. His main area of expertise is Microsoft CRM and has worked as a lead architect for three of the largest CRM implementations in Europe.
|
Heidi Enho
|
Heidi Enho on toiminut kouluttajana 90-luvun alkupuolelta lähtien. Hän on Microsoft Office -tuotteiden sekä Excel Services -raportointiin liittyvien ratkaisujen asiantuntija, erityisosaamisalueena Microsoft Excel ja VBA-ohjelmointi. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Heidi on toiminut lukuisissa Office-käyttöönotoissa koulutuksiin liittyvänä vastuukonsulttina ja kehittänyt edelleen Sovelton käyttöönottokoulutusmallia.
|
Lenard Gunda
|
Lenard Gunda toimii arkkitehtinä Sinisessä Meteoriitissa. Hän on .NET asiantuntija ja työskentelee enimmäkseen ASP.NET pohjaisten ratkaisujen kanssa.
Lenard on myös kiinnostunut eri tavoista tehostaa ohjelmointityötä.
|
Ahti Haukilehto
|
Ahti Haukilehto Soveltosta on Suomen tunnetuin ja arvostetuin Microsoft sovelluskehityksen ja -arkkitehtuurien asiantuntija ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus IT-alan koulutus-, konsultointi- ja muista asiantuntijatehtävistä. Hän on kirjoittanut mm. Visual C# Trainer Kit -kirjan ja ollut yksi kirjoittajista myös muissa IT-alan kirjoissa.
Ahtin poikkeuksellisen laaja-alaista näkemyksellisyyttä ja syvällistä osaamista osoittaa myös Microsoftin hänelle myöntämä MS Regional Director, Finland -status. Ahti sai tämän statuksen vuonna 1995 ja se on yhä hänen hallussaan.
DI, MCPD: EAD, MCSD (.NET), MCBMSS, MCT, senior-konsultti. Microsoft Regional Director Finland. .NET-arkkitehtuurin asiantuntija.
|
Aku Heikkerö
|
Aku Heikkerö työskentelee Lead Architectina Microsoftin EMEA:n tietotyöläisyhteisössä. Akun vastuualueena on tietotyöläisen työkalut ja hän on työskennellyt SharePoint-teknologioiden parissa SharePoint Portal Server 2003:sta lähtien. SPS2003 lähtien hän on työskennellyt yhteistyössä Office-tuoteryhmän ja -markkinoinnin kanssa. Tuoteryhmän edustajana hän on ollut mukana lukuisissa SharePoint-hankkeissa ympäri maailmaa.
|
Jouni Heikniemi
|
Jouni Heikniemi on Sininen Meteoriitti Oy:n teknologiajohtaja. Hän aloitti ohjelmoinnin vuonna 1986 ja on keskittynyt .NET-alustaan vuodesta 2002 lähtien.
Työkseen Jouni tutkii ja kehittää tuleviin teknologioihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.
Muilta hommilta ehtiessään hän lisäksi kouluttaa, konsultoi ja osallistuu toteutustyöhön. Jouni on mukana myös ITpro.fi:n ohjelmistokehityksen asiantuntijaryhmässä.
|
Ville Hemmila
|
Ville Hemmilä vetää tiimiä eCraftilla ja ihmettelee asiakkaiden tarinoita työkseen. Hän haluaa peittää typerän softan uudelleen suunniteltujen käyttöliittymien alle sekä yrittää toimia kielenkääntäjänä käyttäjien, graafikoiden ja koodareiden välillä. Mielenkiintoista tekemistä on takana vaikkapa SharePointilla, Silverlightilla, Azurella ja Surfacella. Työssään hän pitää erilaisten uusien teknologioiden ja tekniikoiden yhdistelemisestä sekä rakastaa workshopin käryä aamuisin.
|
Ari Hietamäki
|
Ari Hietamäki toimii Nevtor Oy:n toimitusjohtajana sekä vastaa Nevtorin Symantec-konsulttikumppanuudesta. Ari on työskennellyt konsulttina reilut kymmenen vuotta useiden eri tuoteryhmien ja käyttöjärjestelmien parissa. Nevtor tuottaa konsultointi-, ulkoistus- ja kehityspalveluita mm. arkistointiin liittyvissä tehtävissä. Nevtorin asiantuntijat ovat ratkaisevassa roolissa useissa kymmenissä arkistointihankkeissa. (CISSP, ITIL, Sym. VCP, VMWare VCP, MCSE, MCSA+ Messaging, CCSA, CCSE).
|
|
Joe Homnick
|
Joe Homnick is the principal owner of Homnick Systems, a Microsoft Gold Certified Partner for Learning Solutions, located in Boca Raton, Florida.
He has been a featured speaker at Microsoft Tech Ed for eight years in America, Europe and Latin America, the Microsoft Professional Developers Conference (PDC), all Microsoft DevDays events and the SQL PASS Summit. Most recently Joe has been selected by Microsoft as a Metro trainer for SharePoint, Visual Studio, SQL Server, CRM and AX. He has delivered training for Microsoft on their Early Adopters program for these technologies throughout the US, Europe, South America, Australia, Canada and China.
Joe holds the designations of Certified Public Accountant, Microsoft Regional Director Ambassador, Microsoft Certified Professional Developer: Enterprise, Microsoft Certified IT Professional: Database Administrator and Business Intelligence Developer, Microsoft Certified Trainer and Microsoft Solutions Framework Practitioner.
He founded the Gold Coast Users Group http://GCUsersGroup.org which serves the South Florida area delivering Microsoft SQL Server, O/S and Developer knowledge to the community for over 15 years.
His previous professional experience includes being an adjunct professor at Florida Atlantic University and a Computer Audit Specialist for KPMG.
Check out his blog at http://JoeBlog.Homnick.com and network with him on FaceBook, Twitter and LinkedIn.
|
|
Mikko Hytti
|
Mikko Hytti toimii Microsoft-teknologioiden pääarkkitehtinä Fujitsu Services Oy:ssä. Viimeaikoina Mikko on paneutunut erityisesti WCF pohjaisten palveluiden ja BizTalk Server toteutusten rakentamiseen vaativissa monitoimittaja-ympäristöissä.
|
Adrian Jakeman
|
Adrian Jakeman was an associate instructor with QA for over four years prior to joining the company as a Senior Developer Instructor in early 2006.
In addition to 12 years of software development experience Adrian
brings with him over 10 years of industry experience in training, consulting and courseware writing.
A Microsoft Certified Trainer since 2000, Adrian specialises in delivering training around Visual Studio and .NET, Visual Studio Team System and Team Foundation Server, SQL Server, SharePoint and the Windows Azure Services Platform.
In early 2005 he was selected as one of two lead instructors to deliver the Microsoft Academy for University Hires (MACH) training programme. This programme saw Adrian deliver courses (both via virtual classroom technology and instructor-led techniques) around OO analysis and design, C#, VB.NET, ASP and T-SQL to Microsoft’s graduate developer intake across EMEA.
In early 2005 he was selected as one of two lead instructors to deliver the Microsoft Academy for University Hires (MACH) training programme. This programme saw Adrian deliver courses (both via virtual classroom technology and instructor-led techniques) around OO analysis and design, C#, VB.NET, ASP and T-SQL to Microsoft’s graduate developer intake across EMEA.
In late 2005, Adrian was QA’s lead instructor in co-writing and developing a Visual Studio Team System (VSTS) 4 day workshop with Microsoft’s UK DPE group, subsequently delivering this workshop on behalf of Microsoft to leading UK ISV and SI partners in a series of workshops from November 2005 through to May 2006.
From September 2006 through to June 2007, Adrian was the lead Architect in a programme which saw QA delivering over thirty VSTS training events for Microsoft EMEA to its Partners in 25 countries worldwide.
In 2006 and into 2007, Adrian was selected by Microsoft to deliver SharePoint 2007 (MOSS) developer partner readiness training in the UK.
In late 2007 Adrian wrote and delivered VSTS and TFS 2008 training content at the Microsoft Western European ALM “Inner Circle” Conference before going on to develop and deliver content at Microsoft’s first Microsoft’s Global ALM Partner Conference in Redmond in March 2008.
Throughout 2009, Adrian has been delivering on behalf of Microsoft DPE in the UK a number of VSTS and TFS 2008 accelerated training workshops which have helped enable key Microsoft customer development teams implement Microsoft Visual 2008 Team Foundation Server and plan effective team development using Microsoft Visual Studio Team System.
Most recently in 2009, as part of the Microsoft Corporate “Metro” Training Team, Adrian has been delivering Windows Azure Platform Services workshops at training events both in the UK and in Europe.
|
Teppo Jansson
|
Teppo toimii asiantuntijana Nordeassa jossa hän keskittyy pääasiallisesti erilaisiin web- ja mobiilitekniikoihin. Teppo tekee yhteistyötä useiden eri tuotealuiden kanssa. Mobiilipalvelut ovat lähellä hänen sydäntään sekä töissä että vapaa-ajalla.
|
Timo Jokinen
|
Timo on sähkötekniikan DI Otaniemestä. Hän on pitkään toiminut yrittäjänä erilaisissa sovelluskehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä, konsultoinnissa ja koulutuksessa. Hän toimii konsulttina omassa yrityksessään Tifix Oy:ssä.
|
Jarmo Jonninen
|
Jarmo Jonninen työskentelee Finpro ry:ssä IT Managerina. Hän vastaa globaaleista tietotekniikkapalveluista ja niiden kehittämisestä; mukaan lukien palvelin- ja työasemaratkaisut, tietoliikenne, tietoturva, laitevakioinnit ja -hankinnat sekä ulkoistuskumppaneista.
|
Marko Jääskeläinen
|
Tuotemarkkinointipäällikkö, HP BladeSystem Hewlett-Packard Oy Vastuualueena HP BladeSystem –ratkaisut sekä HP ProLiant palvelimien ohjelmistot ja niihin liittyvien ratkaisujen tuotemarkkinointi Suomessa. Taustana on 10 vuoden kokemus palvelinratkaisuista konsulttina ja ratkaisuosaajana.
|
Jani Järvinen
|
Jani Järvinen (Microsoft MVP, Visual C#) toimii Moonsoftissa sovelluskehitysvälineiden tuotepäällikkönä, kouluttajana ja konsulttina.
Hänellä on pitkä kokemus Windows- ja web-sovelluskehityksestä erityisesti Visual Studiolla ja CodeGearin välineillä. Hän on kirjoittanut
kaksi ohjelmistokehitykseen liittyvää suomenkielistä kirjaa sekä lukuisia teknisiä artikkeleja kotimaisissa ja ulkomaisissa lehdissä.
Suomessa hän toimii ITpro.fi:n Ohjelmistokehityksen asiantuntijaryhmän vetäjänä.
|
Jari Kallonen
|
Jari Kallonen toimii Tieturilla sovellusasiantuntijana ja kouluttajana. Hänen erityisalaansa ovat Microsoft .NET -teknologiat.
Hänellä on pitkä kokemus .NET-pohjaisten sovellusten kehittämisestä ja kouluttamisesta.
|
Juha Karppinen
|
Juha Karppinen toimii Microsoftilla liiketoimintajohtajana vastaten palvelinohjelmistojen ja kehitysvälineiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Aiemmin hän on vastannut mm. Microsoft Dynamics –ratkaisuista ja kumppanitoiminnasta. Juhan tausta on kuitenkin tekninen, joten sovelluskehitys ja arkkitehtuurit eivät ole vieraita hänelle.
|
Ilkka Kaskisaari
|
Ilkka Kaskisaari toimii Microsoftilla ratkaisuarkkitehtinä. Hän on työskennellyt konsulttina, projektipäällikkönä sekä arkkitehtina
monissa projekteissa, joissa Office käyttöönotto tai päivitys on ollut mukana merkittävässä roolissa.
|
Jukka Katajisto
|
Jukka Katajistolla on yli 10 vuoden kokemus Microsoft-teknologioista.
Jukka toimii vanhempana konsulttina Koodivirta Oy:ssä ja on erikoistunut suunnittelemaan ja toteuttamaan vaativia projekteja SharePointin,
SQL Serverin ja .NET Frameworkin ympärille.Konsultoinnin ja projektitoimitusten välissä hän pitää myös
SQL Server Business Intelligence -koulutuksia.Lisäksi hän on mukana ITpro.fi:n tietokanta-asiantuntijaryhmässä.
MCP, MCSD, MCPD:(EAD), MCITP: SQL Server(BI, DBA), MCTS: SharePoint, CSM, ITIL Foundation, Licensed ZapThink Architect (LZA)
|
Pekka Korhonen
|
Kun puhe kääntyy SQL Serveriin, henkilönä mieleen tulee varmasti Pekka Korhonen Soveltosta.
Aihealueen kiistaton ykkösosaaja Suomessa on toiminut SQL Serverin ja SQL-tekniikoiden kouluttajana ja
konsulttina parikymmentä vuotta, viimeiset kymmenen niistä Soveltossa senior-konsulttina ja partnerina.
MCSD, MCTS, MCT, MCITP: Database Administrator 2008, MCITP: Database Developer 2008, MCITP:Business Intelligence Developer 2008, senior-konsultti.
Tietokantojen ja sovelluskehityksen asiantuntija. Erityisosaamisalueena SQL Serverin hallinta, ohjelmointi, optimointi, Reporting Services, Analysis Service, Integration Services.
|
Jari Kotola
|
Jari Kotola Soveltosta on kouluttanut tietotekniikan hyödyntäjiä vuodesta 1995. Microsoft Officen ohjelmat Wordista ja Excelistä aina Visioon ja InfoPathiin kuuluvat hänen osaamisalueeseen. Vuodesta 2003 hän on käyttänyt suurimman osan ajastaan Microsoftin SharePoint -tuotteisiin liittyvissä koulutuksissa ja konsultaatioissa. Asiakkaina ovat olleet erilaiset yksityis- ja julkishallinnon organisaatioiden pääkäyttäjät, sisällöntuottajat ja käyttäjät.
MOS Master Instructor, MCTS: Configuring SharePoint, MCT, senior-konsultti. Koulutusalueina Microsoftin SharePoint -tuotteet, Microsoft Office InfoPath, Microsoft Office Visio, Microsoft Office -tuotteet. Erityisosaamisalueena Microsoft Office SharePoint Server 2007.
|
Sakari Kouti
|
Sakari Kouti Soveltosta on arvostettu ja tunnustettu kouluttaja ja konsultti erityisesti Microsoftin Active Directory -ja Exchange-tekniikoiden osalta. Hän on yhdessä Mika Seitsosen kanssa kirjoittanut kirjan Inside Active Directory, joka löytyy aiheen perusteoksena varmasti monen suomalaisenkin IT-ammattilaisen kirjahyllystä.
DI, MCSE, MCT, MCITP:Windows Server 2008, 3 x MCTS: Windows Server 2008, MCTS: Exchange Server 2007 – Configuration, ITIL Foundation, Cobit Foundation Certificate. Osaamisalueita mm. Active Directory, Exchange, skriptaus, Windows-palvelimet, FIM/ILM/MIIS ja Enterprise Search.
|
Kari Kuosa
|
Karilla on 12 vuoden kokemus Windows-tuotteiden asiantuntijakoulutuksista ja konsultoinneista. Karin ominta alaa ovat Windows palvelimet, Virtualisointi, SAN-järjestelmät ja Exchange-sähköposti, johon hän on perehtynyt jo tuotteen ensimmäisestä versiosta alkaen. Hän on yksi Suomen osaavimpia Exchange-asiantuntijoita. Viimeisen vuoden aikana hän on yhdessä asiakkaiden asiantuntijoiden kanssa toteuttanut järjestelmien virtualisointia Microsoftin Hyper-V tekniikalla. Koulutukseltaan Kari on tietotekniikan DI, ja hän on ProTrainIT:n kouluttaja ja konsultti.
|
Sami Laiho
|
Senior-konsultti
Sami on nuoresta iästään huolimatta toiminut vaativissa tietotekniikan konsultointitehtävissä jo noin 15 vuoden ajan. Sami tuntee Microsoftin työasema- ja palvelinkäyttöjärjestelmän sielunelämän kuin omat taskunsa. 2000-luvun ajan hän on keskittynyt kouluttamaan Microsoftin käyttöjärjestelmätuotteita Windows NT:stä Windows 7:ään. Samilla on kokemusta niin kymmenien, kuin kymmenien tuhansienkin, työasemien ja palvelimien hallinnasta. Harrastuksenaan Sami pyörittää ITPro.fi-sivustolla Työasemat ja päätelaitteet -asiantuntijaryhmää. Sami on myös sertifioitu laitesukelluskouluttaja.
MCSE, MCSE:Security, MCSA:Messaging, MCDBA, MCDST, MCT, Windows7/Vista/Server2008 MCITP *5, SCSE, GIAC Certified Windows Security Admin, ITIL Foundation, senior-konsultti. ITpro.fi Työasemat ja päätelaitteet -ryhmän vetäjä. Osaamisalueita mm. Windows 7, Windows Vista, Windows-palvelimet, keskitetty hallinta ja työasemien tietoturva. Sami on ollut mukana mm. Windows Server 2008 TAP -ohjelmassa ja pääkonsulttina Helsingin Kaupungin Windows 7 TAP -projektissa
|
Kalle Launiala
|
Kalle Launiala toimii konsulttina perustamassaan ProtonIT Oy:ssä. Kallella on useiden vuosien kokemus .NET -arkkitehtuurin
eri osa-alueista mukaanlukien itse Visual Studion laajennukset. ProtonIT:n yhteydessä hän on keskittynyt mahdollisimman
tehokkaaseen sovelluskehitykseen hyödyntäen uusimpia Microsoft .NET arkkitehtuuria tukevia työkaluja. Kallen laaja-alaista
osaamista hyödynnetään sekä yrityksen omassa tuotekehityksessä että konsultoinnin ja -koulutuksen kautta asiakasprojekteissa.
|
Jukka Lehtonen
|
Jukka Lehtonen työskentelee Appelsiini Finlandissa projektipäällikkönä asiakkaiden Windows Server 2008 R2 ja Windows 7 –järjestelmäprojekteissa sekä muissa vaativissa IT-infrastruktuurikehityshankkeissa. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus työskentelystä ICT-toimialalla projektipäällikkö-, konsultti- ja myynnin tukitehtävissä. Jukka on diplomi-insinööri ja IPMA-sertifioitu projektipäällikkö.
|
Petteri Lehtonen
|
Petteri Lehtonen opiskelee Turun Ammattikorkeakoulussa Tietotekniikan insinööriksi. MSP (Microsoft Student Partner) toiminnassa hän on ollut mukana alusta asti. Nykyään myös Senior Student Partnerina toimiva Petteri on perehtynyt opiskeluissaan uusimpiin Microsoftin teknologioihin. Erityisesti osaamista häneltä löytyy Silverlightista, Azuresta, Windows Servereistä, Windows Mobilesta ja XNA frameworkista.
Opinnäytetyökseen Petteri tekee datapainoitteista Silverlight applikaatiota, josta lähti kipinä TechDayssin esitykseenkin. MCP sertifikaatti on tullut suoritettua opiskelujen ohella ja tavoitteena on jatkaa sertifiontia MCPD suuntaan.
|
Antti Makkonen
|
Antti Makkonen on toiminut sovelluskehitystehtävissä sekä perinteisten järjestelmien että mobiilipelien kehityksen parissa,
mm. Seven Networksillä, Runrabbit Ltd:ssa, Tunturi Oy:lla ja Turun yliopistolla. Antti johtaa Sopiman tuotekehitysprojektia
Microsoft Windows Azure -alustan päälle. Antti on koulutukseltaan M.Sc. (Information Systems) Turun yliopistosta.
|
Jyrki Martonen
|
Jyrki Martonen työskentelee asiantuntijankonsulttina Tieturilla. Hän on tehnyt ohjelmistokehitystyötä ja tietojärjestelmäarkkitehtuurin suunnittelutehtäviä yli 20 vuoden ajan. Hänellä on myös pitkä kokemus IT-alan kouluttajan tehtävistä. Jyrkin erityisaloja ovat mm. ohjelmointikielet: c/c++, Java, C#, VB, PHP, ohjelmointi- ja integraatioarkkitehtuurit, Web-tekniikat, XML ja XML-sidonnaiset tekniikat, tietokannat: SQL Server, MySQL sekä tietoturva ja turvallisuusjohtaminen.
|
Gordon McKenna
|
Gordon McKenna is a System Center Operations Manager MVP and one of the worlds leading experts in Microsoft Management Technology with over 15 years experience in the space. Gordon is one of the best known speakers on System Center on the circuit regaularly appearing at TechEd both in the UK and the US as well as being a regular speaker at MMS, WPC as well as a numerous partner and community events. Gordon now runs one of the UK's leading System Center Consultancy and his team are responsible for some of the largest roll-outs of the technology in EMEA. Gordon is also one of the founding members of the UK based Windows Management User Group and is a keen community contributor as an MVP.
|
Joni Moilanen
|
Joni Moilanen (QualityDriven Oy) on pitkän linjan .NET ja SQL Server -asiantuntija, joka suunnittelee, konsultoi ja kouluttaa yritysjärjestelmiin ja integraatioihin liittyviä ratkaisuja. Hän vetää itpro.fi:n tietokantaryhmää ja osallistuu aktiivisesti SQL Server User Group Finlandin ja Visual Studio Team System UG:n toimintaan.
|
Matti Myllylä
|
Matti Myllylä on toimitusjohtaja ja yrittäjä Oululaisessa M-Technology Oy:ssä. M-Technology Oy on erikoistunut mobiilien yritysohjelmistojen kehittämiseen. Yrityksen päätuotteena on WiseMaster-mobiili toiminnanohjausjärjestelmä, joka tarjoaa mobiilit työkalut mm. huolto- ja myyntiorganisaatioille. Päätelaitteina järjestelmä käyttää kehittyneitä Windows Mobile- laitteita. Kohta kymmenen vuotta mobiili liiketoiminnan parissa toimineena yrittäjänä Matille on muodostunut laaja näkemys suomalaisen yrityselämän mobiiliratkaisu tarpeista ja niiden liiketoiminnallisista mahdollisuuksista.
|
Jarno Mäki
|
Jarnon pitkä kokemus kouluttajana näkyy hänen esiintymisvarmuudessaan ja laaja-alaisena osaamisena. Skriptauksen maailmanmestarina Jarno hallitsee mm. PowerShellin, mutta sen lisäksi hänellä on erittäin syvä osaaminen järjestelmänhallinnasta, mm. Microsoftin System Center Configuration Managerista ja System Center Operations Managerista. Jarno työskentelee Salcom Groupissa IT-ammattilaisten koulutuksien parissa.
|
Antti Mäkinen
|
Antti Mäkinen Soveltosta on Suomen kokenein ja tunnetuin virtualisointiteknologioiden asiantuntija. Hän on toiminut virtualisoinnin parissa konsulttina sekä kouluttajana vuodesta 2002 lähtien, ja hän ollut mukana tuomassa useita virtualisointiteknologioita Suomen markkinoille. Projektipäällikön tai virtualisointiarkkitehdin roolissa Antti on osallistunut eri tyyppisiin virtualisointiprojekteihin aina yksittäisten sovellusten virtualisoinnista tuhansien palvelimien virtualisointiin globaalisti. Virtualisointiteknologioiden osaamisen lisäksi Antilla on laaja käytännön kokemus tietohallinnon ja tietohallintoprojektien johtamisesta.
VMware Certified Professional (VCP), VMware Certified Instructor (VCI), Cobit Foundation, ITIL v3 Foundation, Prince2 Foundation
|
Pasi Mäkinen
|
Pasi Mäkinen (Microsoft Oy) auttaa suomalaisten yritysten ja järjestelmäintegraattoreiden teknisiä päätöksentekijöitä ja
arkkitehteja soveltamaan Microsoftin teknologiaa liiketoimintalähtöisen palveluarkkitehtuurin rakentamisessa.
|
Pekka Onnela
|
Pekan laaja kokemus ulottuu aina keilakisojen tulosjärjestelmän koodaamisesta palvelimien vaativaan monitorointiin. Sen lisäksi, että Pekka tietää käytännössä kaikesta kaiken, on hän myös erittäin hyvä esiintyjä. Pekka työskentelee teknologiakonsulttina Salcom Groupissa, missä on hän konsultoi ja kouluttaa Microsoft-järjestelmiä erikoisosaamisalueenaan palvelimien valvonta System Center Operations Managerilla.
|
Vesa-Matti Paananen
|
Vesa-Matti “Vesku” Paananen toimii Microsoftilla liiketoimintajohtajana Suomen Consumer & Online -yksikössä vastuullaan Windows Mobile ja mobiilipalvelut.
Tätä ennen hän toimi mobiiliin ja tietotyöhön liittyvien tuottavuutta lisäävien yritysratkaisujen evankelistana Microsoftilla. Aiemmin Paananen on ollut
perustamassa ja työskennellyt mm. teknologiajohtajana uusia mobiilisovelluksia mahdollistavia teknologioita kehittävissä suomalaisissa yhtiöissä. Paananen
on ollut aktiivisesti mukana erilaisissa kansainvälisissä foorumeissa ja hänet palkittiin vuonna 2004 Mobile Entertainment Forumin kunniapalkinnolla
roolistaan ”globaalin soittoäänibisneksen isänä” kännykkäsoittoäänipalvelun ja -liiketoiminnan kehittämisessä vuonna 1998.
Lisäksi hän on ollut perustamassa kansainvälistä MobileMonday-yhteisöä vuonna 2000, josta hän vastaanotti Suomen tasavallan presidentin vienninedistämispalkinnon vuonna 2008.
|
Sami Paihonen
|
Sami Paihonen on työskennellyt 12 vuoden ajan mobiililaitteiden käyttöliittymien sekä käyttökokemusten parissa aluksi Nokialla ja viimeiseksi Samsungilla, Etelä-Koreassa. Tehtäväkenttä on ulottunut strategisesta suunnittelusta, tutkimuksesta, konseptoinnista aina detaljisuunnitteluun. Viime vuosina tehtävät ovat olleet liittyneet suunnittelun johtamiseen sekä käyttökokemuksen "platformisointiin". Ainutlaatuinen kokemus kahden suurimman matkapuhelin valmistajan palveluksessa antaa kattavan ymmärryksen mobiilialueen dynamiikasta ja suunnittelusta.
|
Daniel Pearson
|
Instructor, David Solomon Expert Seminars
Formerly a Senior Escalation Lead at Microsoft, Daniel worked in the Windows Base OS team supporting Microsoft customers. He performed crash dump analysis and system level debugging, spending the majority of his time either in a debugger or reading through Windows source code. Daniel also worked in the Mobile Internet sustained engineering team that released hot fixes and service packs for Microsoft’s Mobile Information Server product. He has presented sessions on Windows internals at Microsoft sponsored conferences and user groups. Prior to joining Microsoft, Daniel worked at Digital Equipment Corporation on both Intel and Alpha systems running Windows NT doing system software support for enterprise customers.
|
Sanna Pehkonen
|
Sanna Pehkonen Soveltosta on toiminut kouluttajana yli kymmenen vuoden ajan, alunperin etenkin Office-tuotteiden asiantuntijana. Nykyisin koulutus- ja konsultointiaihealueita ovat SharePoint ja erityisesti SharePoint-sovelluksen brändääminen ja kehittäminen, web-sivustojen suunnittelu ja toteutuksen eri tekniikat sekä .NET-sovelluskehitys ja Silverlight ja WPF -käyttöliittymien tekeminen Expression Blendillä. Sovellusten visuaalinen suunnittelu, käytettävyys ja tekninen toteutus kulkevat käsi kädessä.
TM, MCT, MCP, MCTS: SharePoint, MCAS Instructor, MOS Master Instructor
|
Pertti Pellonpoika
|
Senior-konsultti
Pertti Pellonpoika on kouluttanut ja konsultoinut palvelinten ja työasemien ylläpitoa sekä näihin liittyvien toimien ja prosessien tehostamista ja automatisointia jo 20 vuotta. Painopisteenä Pertillä on Windows-palvelimet ja niiden virtualisointi sekä Windows-työasemien tehokkaan käyttöönoton ja ylläpidon menetelmät mukaan lukien aihealueen prosessit ja projektit.
FM, MCT, VCI, VCP3/4, MCITP, MCTS System Center Configuration Manager, Senior-konsultti. Osaamisalueita mm. SMS/SCCM, VMware Infrastructure/vSphere
|
Edmund Preiss
|
Edmund Preiss is the Software Tools Marketing manager for EMEA (Europe Middle East and Africa) at Intel. He and his team drive the business development of
Intel’s Software Tools in the geography . Edmund Preiss managed in the past as the Technical Marketing Manager the tools support team which was in charge
of technical support during the pre and post sales phases. In his prior role he was in charge for the EMEA Strategic software planning and Services of
Intel’s Software and Solutions Group (SSG). Mr. Preiss joined Intel in 1987 and has since managed various marketing and business development programs/projects and teams.
He holds a Masters of Electronic Engineering and brings with more than 25 years of Industry experience with companies such Intel, ST Microelectronics and Siemens.
|
Tuukka Puranen
|
Tuukka Puranen is a PhD student on software engineering at the University of Jyväskylä, and is currently working as a software architect and researcher in software engineering and operations research.
|
Riku Reimaa
|
Riku Reimaa toimii tuote- ja ratkaisupäällikkönä Microsoftin palvelinliiketoimintayksikössä vastuullaan infrastruktuuriratkaisut. Hän on toiminut vuodesta 1997 alan johtavissa yrityksissä teknisenä asiantuntijana ja konsulttina sekä tuotemarkkinointitehtävissä.
|
Sean Roberts
|
Sean Roberts has over 10 years business intelligence and executive reporting experience. Hailing from a management consulting background and having a Business Degree from the much esteemed University of Technology, Sydney (UTS), Sean brings to the table the executive story for any System Center implementation. Having worked with a number of fortune 500 companies and engaged at director and C-Level Sean brings valuable experience in constructing the ROI and value proposition for deploying your System Center rollout. With a key understanding of business needs and wants, Sean’s solutions deliver both eye candy to the execs that they so desperately want and a unified technical view for the services function.
|
Anssi Rusanen
|
Anssi Rusanen (FM, kasvatustieteiden cum laude approbatur, opettajan pätevyys, Certified Scrum Practitioner) työskentelee Tieturilla asiantuntijana ja kouluttajana erityisalanaan mm. Android, Symbian OS, S60, Qt, virheenjäljitys laitteella ja kehitysympäristöt ja testausympäristöt, C, C++, Java, C# ohjelmointikielet, projektityön menetelmät (RUP, Scrum, mallinnus) sekä .NET arkkitehtuuri. Anssilla on pitkä kokemus kouluttajan tehtävistä ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. mobiilialan, julkishallinnon ja pankkisektorin kanssa.
|
Arto Rämö
|
Arto Rämö toimii Microsoft Oy:ssä tuotepäällikkönä vastuualueenaan sovellusalustatuotteet (SQL Server, BizTalk Server ja Commerce Server).
Hänellä on yli 33 vuoden kokemus erilaisista tietotekniikan asiantuntijatehtävistä. TechDays-tapahtumassa hän toimii SQL Server 2008
-luentosarjan isäntänä ja on tavattavissa varmimmin ko. luentosarjan salista.
|
Ari Saareks
|
Tuotemarkkinointipäällikkö, Hewlett-Packard Oy , HP Storageworks tallennusjärjestelmät Vastuualueena HP StorageWorks tallennusjärjestelmien ja niihin liittyvien ratkaisujen tuotemarkkinointi Suomessa.Taustana on 14 vuoden kokemus tallennusjärjestelmäkonsulttina ja ratkaisuosaajana Suomessa ja Baltiassa.
|
Jani Saarinen
|
Infrastruktuurikonsultti ja toimitusjohtaja Jani Saarinen on Enter SystemSolutions Oy:n perustaja. Janilla on 13 vuoden kokemus palvelinjärjestelmistä, verkko- ja virtualisointiteknologioista sekä lukemattomissa erilaisissa asiakasprojekteissa työskentelystä. Enterillä Janin toimenkuvaan kuuluu koko kirjo liiketoiminta- ja teknologiaratkaisujen suunnittelusta ja myynnistä aina toteutuksiin asti. Jani on jokapaikanhöylä, jolle teknisen asiantuntijan toimenkuva on kaikista rakkain.
Microsoft MCITP:EntAdmin, MCSE:S, MCSE:M, MCSE, MCSA:M, MCSA:S, MCSA, MCTS:Exc2007, MCTS:Win7, MCP, Microsoft Dynamics MBMSS:NAV5/I&C, MBMSS:NAV5/Fin, VMware VCP4, Citrix CCEA, CCA:XA5Plat, CCA:XA5/2008, CCA:XA5/2003, CCA:XA4, CCA:XS4Plat, CCA:XA4Ent, CCA:AG8E, CCA:AG4, CCA:PM4, CCA:PS4, CCA:ES4, CCA:WS4, CCA:XD2Plat, CCA:XD2Ent, Cisco CCNA, CSMBE, CSBCSE, CompTIA N+, EMC Systems Engineer.
|
Jaakko Salmenius
|
Jaakko Salmenius työskentelee Sisulizerissa. Yritys tekee lokalisointityökalua, joka tukee kaikkia Microsoftin
ohjelmointityökaluja perinteisestä Visual Basicista Silverlightiin. Jaakko puhuu suomea, englantia ja japania.
|
Pauli Sarkia
|
Pauli Sarkia työskentelee Aido Advisors Oy:ssä neuvonantajana erityisalanaan SharePoint Products & Technologies ja varsinkin sisällönhallinta, informaatioarkkitehtuuri ja työn tehostaminen käytössä olevilla sovelluksilla. Pauli on tehnyt ylläpitoa, käyttöönotto- ja koulutusprojekteja vuodesta 2002 ja hänellä on mm. seuraavat tutkinnot: B.Sc. Hospitality Management, MCP, MCTS, MCT ja Microsoft Business Solutions Certified Professional – Applications.
|
Panu Saukko
|
Panulla on 14 vuoden kokemus Windows-tuotteiden asiantuntijakoulutuksista ja konsultoinneista. Tunnustuksena Microsoftin hallintatuotteiden osaamisesta Microsoft on myöntänyt Panulle jo neljännen kerran peräkkäin Most Valuable Professional (MVP) –arvonimen. Lisäksi Panu on valittu Windows-asiantuntijayhteisön (ITPro.fi) edustajaksi. Panu on ProTrainIT:n toimitusjohtaja, kouluttaja ja konsultti.
|
Mika Seitsonen
|
Mika Seitsonen Soveltosta on kouluttanut ja konsultoinut Microsoft-teknologioita jo yli kymmenen vuotta ja on varmasti yksi
tunnetuimpia suomalaisia asiantuntijoita Windows-tuoteperheeseen liittyvien tekniikoiden käyttöönotossa ja hyödyntämisessä. Yhdessä Sakari Koutin
kanssa kirjoittamansa kirja Inside Active Directory on maailmanlaajuisen yhteisön mukaan yksi parhaista alan kirjoista.
Mika on myös yhdistetyn viestinnän asiantuntija ja koulutuksen pioneeri Suomessa. Hänen kursseillaan monet loppuasiakkaat ja
Microsoftin kumppanit ovat päässeet selville pikaviestinnän, web-neuvottelujen ja puhelinintegraation hyödyistä, käyttöönotosta ja ylläpidosta.
DI, M.Sc, Microsoft MCITP, MCTS, MCSE:Security, MCT, senior-konsultti. ITpro.fi Identiteetti ja hakemistot -asiantuntijaryhmän vetäjä. Osaamisalueita mm. Windows-palvelinkäyttöjärjestelmät ja Windows Server 2008 (R2), Active Directory, Office Communications Server (OCS), Microsoft-verkkojen tietoturva (erityisesti PKI ja ISA Server).
|
Joonas Simolin
|
Joonas on hyvin kokenut ja sertifioitunut järjestelmänhallinnan ammattilainen Salcom Groupista, missä Joonas kouluttaa Microsoft System Center Configuration Manager ja Microsoft App-V -ratkaisuja. Lisäksi Joonaksen näkee usein asiakkaiden luona jakamassa laajamittaista osaamistaan konsulttina. Joonaksen esitykset ovat mukaansatempaavia ja viihdyttäviä.
|
|
Phil Stirpe
|
Phil Stirpe was an associate instructor with QA for over eight years prior to joining the company as a Senior Developer Architect Instructor in late 2006. In addition to over 20 years of software development experience Phil brings with him over 18 years of industry experience in training, consulting and courseware writing. A Microsoft Certified Trainer since 1998, Phil specialises in delivering training around Microsoft Silverlight, Expression, Visual Studio and the .NET framework.
In 2005, Phil was selected as one of QA’s training team who delivered Microsoft Partner Readiness training on Microsoft Visual Studio 2005 at events around Europe. This programme focused on delivering training on ASP.NET, Smart Client, and Tools and Integration; in order to help enable attending Microsoft early adopter partners to jumpstart their VS 2005 based solutions.
In late 2006, Phil was responsible for working with the Microsoft UK DPE team to write and deliver a five day “Developing Rich on-line Experiences using Microsoft .NET 3.0 and Microsoft Expression” course. This course showcased many of the new Microsoft application developer tools such as WPF, WCF, Silverlight, Expression Web and Expression Blend. Building on this work, in 2007, Phil again worked closely with Microsoft’s DPE team to deliver Microsoft Silverlight 1.0 for Designers training to Microsoft’s early adopter Web Agency partners, at training events in the UK and Europe.
|
Markku Suistola
|
Markku Suistola on toiminut eri IT-alan asiantuntijatehtävissä 15 vuotta. Markku vastaa Symantecilla Microsoft-järjestelmien varmistus-, järjestelmähallinta- ja tietoturvatuotteista Suomessa. Lisäksi Markku toimii Symantecin kanavakumppanien teknisenä myynnin tukena.
|
Niko Suni
|
Niko Suni on itsenäinen järjestelmäintegroinnin konsultti. Hän on toiminut yhteistyössä useiden kansainvälisten asiakkaiden kanssa, suunnitellen ja toteuttaen ratkaisuja käytännössä kaikilla sovelluskehityksen alueilla - sulautetut järjestelmät, mobiilit ja kiinteät Windows-käyttäjäalustat, hajautetut palvelinverkot sekä globaalit liiketoimintajärjestelmät.
|
Pasi Taive
|
Pasi Taive toimii Tieto Oyj:ssa Microsoft-teknologioiden pääarkkitehtina. Sovelluskehitys Microsoftin työvälineillä, arkkitehtuurit ja palvelintuotteet kuuluvat Pasin osaamisalueisiin.
|
Tero Teelahti
|
Tero Teelahti työskentelee asiakasprojekteissa konsulttina Avanade Finland Oy:ssä. Terolla on pitkä kokemus .NET-teknologioista ja Microsoftin palvelinteknologioista.
Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa on Web-teknologiat, niiden kaikissa muodoissaan.
|
Magnus Toft
|
Magnus Toft on Citrixin Product Marketing Manager, jolla on vahva tekninen tausta ja useita sertifiointeja kuten MCSE ja CCEA. Magnus on esiintynyt lukuisissa teknisissä seminaareissa, kuten Microsoft Tech-Ed, Citrix Synergy ja Ifoumit sekä useat HP-tapahtumat. Virtualisointiin erikoistuneena asiantuntijana Magnus usein auttaa kaventamaan kuilua teknologian ja strategian välillä.
|
Tero Vuorenmaa
|
Tero Vuorenmaa (Microsoft MVP, Team System) on ollut 13 vuotta ohjelmistoalalla. Vuodesta 2003 hän on työskennellyt Softability Group Oy:ssä ja toimii nykyisin Senior Quality Adviserina. Tero näkee nykyajan haasteena että ohjelmistoalalla keskitytään hoitamaan projektit pois alta kiireellä, eikä ohjelmistokehitystä ajatella koko elinkaaren ajalta. Työssään hän auttaa yrityksiä parantamaan ohjelmistoliiketoiminnan menetelmiä ja prosesseja, unelmanaan yhteiskunta, joka kykenee nykyistä paremmin hyödyntämään ohjelmistoja. Vuonna 2009 Tero oli mukana perustamassa VSTS User Group Finland Ry:tä ja toimii yhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys pyrkii edistämään ohjelmistojen elinkaarenhallinnan osaamista Suomessa. Lisäksi Tero on mukana perustamassa Visual Studio Inner Circle Partners -yhteisöä euroopassa.
|
Juhani Vuorio
|
Juhani Vuorio (Microsoft Oy) auttaa suomalaisia ohjelmistotaloja ymmärtämään Microsoftin teknologiaa - nykyisyyttä ja tulevaisuutta oman sovelluksensa kannalta.
|
Sivun alkuun
|
|
|
|
|